Oppimisen tuki ja erityisopetus
Oppimisen tuki
Lukiokoulutuksen suorittaminen perustuu opiskelijan aktiivisuuteen ja oma-aloitteisuuteen opintojen edistämisessä. Opiskelijalla on oikeus saada aineenopettajan antamaa tukiopetusta ja ohjausta tai/sekä erityisopettajan antamaa opetusta, tukea ja ohjausta.
Oppimisen tuki on tarkoitettu aineenopetuksen tueksi niille opiskelijoille, joilla on vaikeuksia suoriutua opinnoistaan. Oppimisen tukea järjestetään opiskelijoille monipuolisesti, joustavasti ja vaihtoehtoisia menetelmiä hyödyntäen. Tukitoimet toteutetaan opetushenkilöstön yhteistyönä. Lukiotsempparin apua voi käyttää tukitoimien toteuttamiseen.
Opiskelijalla on myös oma vastuu aktiivisesti itse tuoda esiin aineenopettajille, erityisopettajalle tai opinto-ohjaajalle sellaiset oppimisen vaikeudet, jotka eivät välttämättä tule muutoin esille. Huoltajan ja/tai nuoren toiveesta voidaan pitää lukion alkuvaiheessa palaveri, jossa arvioidaan tuen tarvetta. Opiskelijalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta ottaa vastaan oppimisen tukea.
Tuen tarpeen arviointi
Tuen tarvetta arvioidaan lukio-opintojen alussa. Kaikki opiskelijat tekevät lukiseulan ja matematiikan alkukartoituksen. Lähtötasotestausta pyritään tekemään myös kielten ja reaaliaineiden ensimmäisillä opintojaksoilla.
Tuen tarpeen tunnistaminen voi perustua myös perusopetuksen päättyessä voimassa olleeseen ja lukioon siirrettyyn tietoon tuen tarpeesta. Tällöin tukimuodot suunnitellaan yhdessä opiskelijan, erityisopettajan ja tarvittaessa muiden asiantuntijoiden kanssa.
Tuen toteuttaminen
Tukitoimet ja niiden mahdolliset muutokset kirjataan opiskelijan suostumuksella hänen henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaansa. Näin tukitoimet tulevat aineenopettajien tietoon ja niitä voidaan toteuttaa opetuksen yhteydessä.
Aineenopettaja ottaa huomioon opiskelijan tuen tarpeet oppituntien suunnittelussa ja opetusjärjestelyissä, esimerkiksi valitsemalla monipuolisia opetusmenetelmiä ja eriyttämällä opetusta.
Aineenopettaja ohjaa opiskelijoita oman oppiaineensa opiskelutaidoissa ja tiedottaa tarjoamastaan tukiopetuksesta omille ryhmilleen. Aineenopettaja kannustaa opiskelijoita tuomaan esiin tuen tarpeensa ja hakeutumaan tukiopetukseen. Aineenopettaja konsultoi tarvittaessa erityisopettajaa kullekin opiskelijalle sopivien tukimuotojen löytämiseksi.
Tukimuotojen toteuttamisessa voi käyttää apuna Pieksämäen lukion lukiotsempparia.






Erityisopetus
Opiskelijalla on oikeus erityisopetukseen, jos edellä kuvattu oppimisen tuki ei ole riittävää opiskelijan tuen tarpeeseen nähden ja hän tarvitsee todennettujen oppimisvaikeuksien tai muun niihin rinnastettavan syyn vuoksi erityisopetusta lukion oppimäärän suorittamiseksi.
Todennetuilla oppimisvaikeuksilla tarkoitetaan sellaisia opiskelijan oppimista vaikeuttavia tekijöitä, jotka on tunnistettu joko perusopetuksen tai lukio-opintojen aikana. Nämä tekijät voivat johtua pitkäkestoisesta oppimisvaikeudesta, neuropsykiatrisesta vaikeudesta tai muusta oppimista haittaavasta vammasta tai sairaudesta.
Muulla rinnastettavalla syyllä tarkoitetaan tilanteita, joissa opiskelija tarvitsisi erityispedagogista tukea jonkin muun syyn kuin oppimisvaikeuksien, vamman tai sairauksien takia. Muu syy voi olla esimerkiksi vaikeaan elämäntilanteeseen liittyvä syy, joka vaikeuttaa merkittävästi ja pitkäkestoisesti opiskelua ja oppimista.
Jos oppivelvollisella on päätös erityisestä tuesta perusopetuksen päättyessä, opiskelijan erityislopetuksen tarve lukiossa selvitetään ja arvioidaan opintojen alkaessa.
Koulutuksen järjestäjä tekee hallintopäätöksen opiskelijalle annettavasta erityisopetuksesta, kun opiskelija tai alaikäisen opiskelijan huoltaja tai laillinen edustaja pyytää sitä kirjallisesti rehtorilta. Kirjallisessa pyynnössä tulee esittää perustelut erityisopetuksen päätökselle.
Opiskelijaa ja tämän huoltajaa tai laillista edustajaa kuullaan hallintolain mukaisesti ennen erityisopetuksen päätöksen tekemistä. Kuulemiseen saapumatta jääminen ei estä asian ratkaisemista. Erityisopetuksen päätös voi olla myönteinen tai kielteinen.
Tuki ylioppilaskirjoituksissa
Ylioppilaskokeiden mahdollisia erityisjärjestelyjä varten opiskelijaa ohjataan tarvittavien lausuntojen hankkimisessa ja erityisjärjestelyjen hakemisessa ylioppilastutkintolautakunnalta. Rehtori tiedottaa kaikkia opiskelijoita ylioppilaskokeisiin liittyvistä tukitoimista ja erityisjärjestelyistä ylioppilastutkintoon liittyvien tiedotustilaisuuksien ja oppituntien yhteydessä.
Ennen kuin kokelas ryhtyy hakemaan lautakunnalta erityisjärjestelyjä ja hankkimaan tarvittavia liitteitä, hänen on syytä keskustella tarvittavista erityisjärjestelyistä sekä niiden toteuttamisesta lukion rehtorin kanssa.
Jos kokelaalla on sairaus tai vamma, vaikea elämäntilanne tai lukemisen ja kirjoittamisen erityisvaikeus, kokelas voi hakea myös pelkästään koesuoritusta heikentävän syyn huomioimista arvostelussa. Huomioimista arvostelussa haetaan samalla lomakkeella kuin erityisjärjestelyitä.
Erityisopettaja ohjaa opiskelijaa tarvittavien jatkoselvitysten ja lausuntojen hankkimisessa ylioppilaskirjoitusten erityisjärjestelyhakemusta varten. Yhteistyötä tehdään tilannekohtaisesti muiden asiantuntijoiden kanssa.
Erityisjärjestelyhakemus laaditaan pääsääntöisesti yhdessä opiskelijan ja erityisopettajan kanssa, kun kaikki tarvittavat selvitykset ja lausunnot on hankittu. Hakemus on toimitettava lautakuntaan kevään tutkinnon osalta viimeistään 30. marraskuuta ja syksyn tutkinnon osalta viimeistään 30. huhtikuuta.

“Erityisjärjestelyhakemus on toimitettava lautakuntaan kevään tutkinnon osalta viimeistään 30. marraskuuta ja syksyn tutkinnon osalta viimeistään 30. huhtikuuta.”
