Uskonto
Uskonnon opintojaksoilla on ollut kaksi opettajaa. Timo Voutilainen vastasi 1-2 -opintojaksojen lisäksi toisen 3. opintojakson opetuksesta. Opintojaksoilla 3-5 opettajana toimi Susanna Elsilä.
Kaikilla opintojaksoilla toteutettiin monipuolisesti erilaisia pedagogisia menetelmiä, kuten yksilö-, pari- ja ryhmätöitä. Lisäksi saimme järjestettyä joitakin vierailuja ja vierailijoita oppitunneille.
Uskonnon 3. opintojaksolla vieraili tänä vuonna teosofisia ihanteita käytännössä toteuttavan Väinölä -yhteisön edustajia. Heidän lisäkseen oppitunnilla vieraili intialainen Gagandeep Singh kertomassa sikhismistä omassa elämässään. 4. opintojaksolla puolestaan tehtiin yhteistyötä kuvaamataiteen kanssa, kun kuvaamataidon opettaja Maija Oravala piti oppitunnin uskonnollisesta arkkitehtuurista. Samalla opintojaksolla päästiin vierailemaan Pieksämäen ortodoksisessa kirkossa.
Elämänkatsomustieto
Pakollisia elämänkatsomustiedon opintojaksojaon voinut suorittaa kontaktiopetuksena. Osa opiskelijoista on suoritti itsenäisesti myös elämänkatsomustiedon syventäviä opintojaksoja ja osallistui elämänkatsomustiedon ylioppilaskokeeseen.
Oppitunneilla on pohdittu Studeon materiaalien pohjalta monipuolisesti muun muassa maailmankatsomuksellisia ja identiteettiin liittyviä asioita kuten arvoja, asenteita ja uskomuksia. Itsetuntemuksen ja vuorovaikutustaitojen vahvistumisen lisäksi elämänkatsomustiedon opiskelu edistää poikkitieteellisen luonteensa ansiosta monitieteistä osaamista.
Psykologia
Psykologian valinnaisopintojaksoista lukiossamme oli tarjolla kontaktiopetuksena valtakunnallisten syventävien opintojaksojen lisäksi psykologian ylioppilaskirjoituksiin valmentava kertausopintojakso. Kaikilla opintojaksoilla pyritään soveltamaan psykologista tutkimustietoa niin opiskelijoiden omaan elämään kuin muihin tieteenaloihin.
Opintojaksojen aikana tehtiin mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa. Esimerkiksi kehityspsykologiassa vieraili lasten toimintaterapeutti kertomassa leikin merkityksestä lapsen kehitykselle. Psykologian 4. opintojaksolla puolestaan suunniteltiin koko koululle hyvinvointia tukevia ystävänpäiväaiheisia aktiviteetteja, kuten pelejä.
Filosofia
Filosofiassa toteutui kahden pakollisen opintojakson lisäksi kaksi valtakunnallista syventävää opintojaksoa. Lisäksi lukiossamme oli tarjolla filosofian ylioppilaskirjoituksiin valmentava opintojakso. Tunneilla keskusteltiin ja pohdittiin yhdessä filosofian eri osa-alueisiin liittyviä aiheita, kuten hyvää elämää, oikeudenmukaisuutta, totuutta ja tietoa. Keskiössä oli opetussuunnitelman mukaisesti ajattelun taitojen kehittäminen.
Filosofian tunneilla järjestettiin useita vierailuja. Presidentinvaalien aikaan 1. opintojakson opiskelijat kävivät keskustelemassa Stubbilassa ja harjoittelivat samalla argumentaatioanalyysia. Toisen opintojakson aikana puolestaan tehtiin yhteistyötä biologian oppiaineen kanssa, kun lukiolla vieraili Isossa-Britanniassa tutkijana työskentelevä biologi-filosofi Moona Kurttila. Lisäksi etiikan oppitunnilla vieraili lukion entinen opiskelija Maija Kuivalainen, joka kävi etiikan opintojaksolla kertomassa vaikuttamisen etiikasta.
Biologia ja maantiede
Biologian ja maantieteen oppiaineiden osalta opiskelimme menneenä lukuvuonna valtakunnallisia pakollisia ja syventäviä moduuleita sekä kertasimme ylioppilaskirjoituksiin koulukohtaisilla opintojaksoilla. Lukiossamme mahdollistetaan tulevaisuudessa maantieteen kirjoittaminen jo toisen vuoden keväällä, minkä vuoksi osa reippaista ykkösistä luki maantiedettä kuluneen lukuvuoden aikana jo kolmen opintojakson verran.
Biologian ja maantieteen teoriaa havainnollistettiin oppitunneilla edellisten vuosien tapaan toiminnallisuudella. Oppiaineiden luonteen vuoksi tutkimuksellisuus kulki tärkeänä osana kaikkia opintojaksoja joko tutkimuksiin tutustumalla tai omia tutkimuksia toteuttamalla. Esimerkiksi biologian toisella opintojaksolla innokkaat opiskelijat tutkivat mielenkiintonsa mukaan muun muassa lemmikkieläinten käyttäytymistä, kulutustottumuksia sekä Pieksämäen järvien vedenlaatua. Syksyllä ennen ylioppilaskirjoituksia rauhoituimme abiturienttien kanssa biologian oppitunnilla Tahinlammen luontopolulla ja maantieteessä mokkapalakahvien äärellä.
Jyväskylän yliopiston Evoluutiopajat-projekti vieraili koulullamme ja piti pelillisen oppitunnin vieraslajeista. Esedun Päivi Ylönen kävi taas määrittämässä veriryhmiä biologian syventävällä opintojaksolla. Kansainvälisyysprojektin tiimoilta vierailimme Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksella tutustuen ilmastonmuutokseen ja siihen liittyvään tutkimukseen. Lisäksi Lontoossa työskentelevä filosofian tohtori Moona Kurttila kävi kertomassa omasta urapolustaan opiskelijoille. Hän kehotti kaikkia olemaan uteliaita, mikä onkin yksi tärkeimmistä biologian ja maantieteen osaajan taidoista. Näitä luonteenpiirteitä näkyykin opiskelijoilla runsaasti.
Historia ja yhteiskuntaoppi
Historian kursseja on tarjolla lukiossamme kuusi eri kurssia. Näistä kolme ensimmäistä (HI1, HI2 ja HI3) ovat pakollisia kursseja ja kolme kurssia (HI4, HI5 ja HI6) lukiossamme valinnaisina. Yhteiskuntaopissa on tarjolla kolme pakollista kurssia (YH1, YH2 ja YH3) ja yksi valinnainen YH4, joka on lakitiedon kurssi. Molemmissa aineissa järjestetään myös aineen kirjoittajille kertauskurssit.
Ensimmäisen lukuvuoden aikana opiskellaan historiasta kaksi ensimmäistä pakollisista kursseista ja toisena lukuvuotena kolmas pakollinen kurssi. Näissä pakollisissa kursseissa olemme käyneet läpi ihmisen historian vaiheita aivan alusta nykypäivään, eli käytännössä 1. kurssissa miten ja mistä ihminen lähti Afrikasta levittäytymään ympäri maailman ja tulemme aivan nykyaikaan asti. Näkökulmana ovat väestö, elinkeinot ja talous. 2.kurssissa aikajana on 1800-luvun alusta nykypäivään ja näkökulmana kansainväliset suhteet (käytännössä kurssi käsittelee enimmäkseen kriisejä ja sotia).
Ykkösluokka-asteen opiskelijat ovat saaneet jo ensimmäisenä lukuvuonna hyvän pohjan ymmärtää nykypäivän maailmaa ja syy-seuraussuhteita asioista, jotka ovat tähän päivään johtaneet. Yhteiskuntaopin 1. kurssi käydään myös ykkösvuonna ja siinä käsitellään suomalaista yhteiskuntaa monipuolisesti elinkeinoista ja väestöstä politiikan toimijoihin ja hyvinvointiyhteiskuntaan.
Kakkosvuoden opiskelijoiden kanssa kävimme HI 3 kurssissa Suomen historiaa 1800-luvun alusta nykyaikaan, eli lähdetään siitä, kun Suomi siirtyy Ruotsin vallasta Venäjän vallan aikaan, itsenäistyy ja tulee lopulta osaksi Euroopan Unionia. Yhteiskuntaopissa kakkosvuoden opiskelijoiden kanssa käytiin YH2 kurssilla taloustien asioita läpi. Käsiteltävänä asiat oman talouden hallinnasta yritystoimintaan sekä erilaisiin talouspoliittisiin suuntauksiin.
Abivuoteen jää pakollisista kursseista YH3 kurssi. Kurssi pitää sisällään tiukkaa asiaa sekä Euroopan Unionin toiminnasta että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Näillä kaikilla kursseilla lukion aikana tulee hyvin pohjustettu tietopaketti, joka auttaa hahmottamaan nykypäivän maailmaa ja myös ymmärtämään tähän päivään ja maailman tilanteeseen johtaneita seikkoja.
Terveystieto
Opettaja Pirjo Ruotsalainen
Terveystietoa opiskellaan yksi pakollinen kurssi ensimmäisellä luokalla sekä kaksi valinnaista kurssia sekä kertauskurssi ennen kirjoituksia. Toisen vuoden opiskelijat ovat kirjoittaneet terveystietoa ahkerasti kurssit opiskeltuaan. Jo monta vuotta käytössä ollut digitaalinen kirja vaihtuu asteittain perinteiseen paperiseen oppikirjaan syksystä lähtien.
Toimintakertomus 2023-2024Kesäkuu 20241.6.2024