Opetus ja koulun muu toiminta suunnitellaan, järjestetään ja siitä päätetään niin, että huomioidaan nuoren ja lapsen etu siten, että lukioaika tukee oppilaan oppimista, kasvua ja hyvinvointia mahdollisimman joustavasti, monipuolisesti ja laaja-alaisesti.
Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuella tarkoitetaan opiskelijoiden hyvinvoinnin ylläpitämistä, ennaltaehkäisevää toimintaa sekä opiskelijoiden ja huoltajien tukemista opiskeluun liittyvissä kysymyksissä. Pieksämäen lukiossa kehitetään ja käytetään joustavia toimintamuotoja, joiden avulla tukea tarvitseva oppilas pystytään kohtaamaan oikeaan aikaan ja tarkoituksenmukaisesti. Opiskelijahuoltoon kuuluu keskeisesti myös oppimisvaikeuksien ja muiden ongelmien varhainen tunnistaminen ja niihin puuttuminen. Vastuu opiskelijahuollosta kuuluu kaikille Pieksämäen lukiossa työskenteleville. Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tukimuotoja pohditaan erityisesti moniammatillisessa oppilashuoltoryhmässä. Oppilaan sujuvan opinpolun mahdollistaa onnistunut oppilaanohjaus ja nivelvaiheiden yhteistyö.
Pieksämäen lukion opiskeluhuoltosuunnitelman mukaisesti opiskelijahuolto käsittelee opiskelijan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin kysymyksiä. Fyysinen hyvinvointi tarkoitta mm. oppimisympäristön terveellisyydestä ja turvallisuudesta huolehtimista. Psyykkinen hyvinvointi edellyttää kunkin opiskelijan omien edellytysten mukaista etenemistä opinnoissa. Sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehditaan tukemalla sosiaalisten taitojen kehittymistä, edistämällä ryhmäytymistä, estämällä kiusaamista ja kannustamalla opiskelijoita osallistumaan aktiivisesti Pieksämäen lukion toimintaan. Opiskelijahuolto on osa lukion arkea ja perustoimintaa, johon kuuluvat ennaltaehkäisevä työ, huolien havaitseminen, niihin puuttuminen sekä kriisityö.
Pieksämäen lukiolla on lisäksi suunnitelmat äkillisten kriisien ja uhka- ja vaaratilanteiden varalta. Ylioppilaskirjoituksia varten on laadittu erillinen poistumissuunnitelma. Kriisi- ja vaaratilanteessa toimimisen ohjeet ovat koulun pelastussuunnitelmassa. Toimimista erilaisissa vaaratilanteissa harjoitellaan kerran lukuvuodessa.
Tukipalvelut
- Kouluterveydenhoitajan (ja koululääkärin) vastaanotto on pääterveysaseman neuvolan tiloissa, Tapparakatu 1-3. Terveydenhoitaja on tavattavissa puhelimitse, sähköpostitse tai Wilman kautta.
- Opo-Erityisopettaja on tavattavissa lukiolla lähes jokaisena koulupäivänä.
- Koulukuraattorin vastanotto on viereisessä rakennuksessa, Keskuskatu 34.
- Koulupsykologin palveluista lukuvuodelle 2023-2024 tiedotetaan erikseen.
- Oppilaitoskohtainen opiskeluhuoltoryhmä kokoontuu vähintään kerran lukukaudessa ja aina tarvittaessa pohtimaan keinoja tukea tarvitsevien opiskelijoiden auttamiseksi.
- Monialainen asiantuntijatyöryhmä kootaan tapauskohtaisesti yksittäisen opiskelijan tueksi. Asiantuntijoita voidaan nimetä vain opiskelijan tai huoltajan suostumuksella.
Opintojen ohjauksesta huolehtivat seuraavat tahot:
- Opinto-ohjaaja Mia Pellinen: YO-tutkinto, opinto-ohjelman ja työjärjestyksen muutokset, henkilökohtainen ohjaus, jatko-opintojen ja ammatinvalinnan ohjaus, etenemisesteet, oppimisvaikeudet, kokonaiskurssimäärän riittävyys, itsenäinen opiskelu, TET-toiminta ja vanhempaintilaisuudet.
- Rehtori Vesa Vahtermo: Opinto-ohjelman ja työjärjestyksen muutokset, henkilökohtainen ohjaus, jatko-opintojen ja ammatinvalinnan ohjaus, muiden oppilaitosten kurssit, opiskeluvaikeudet, tiedottaminen ja uusintakuulustelut.
- Erityisopettaja Mia Pellinen: Oppimisvaikeudet, lukitestit, tukipajat.
- Ryhmänohjaajat: Henkilökohtainen ohjaus, opinto-ohjelman toteutuminen ja sen muutokset, opintomenestyksen seuranta, henkilökohtaiset ongelmat, kurssimäärän riittävyys, yhteydenpito koteihin.
- Aineenopettajat: Kurssien suoritusjärjestyksestä poikkeaminen, etenemisesteet, itsenäinen opiskelu, uusintakuulustelut, opiskeluvaikeudet, kurssien sisältöasiat, kurssivalintojen vaikutus jatko-opintoihin.
- Tutorit: Opiskeluvaikeudet, henkilökohtaiset ongelmat, opinto-ohjelma, yleinen perehdyttäminen koulun käytänteisiin.
Opiskelijakuntatoiminta
Opiskelijakuntaan kuuluvat kaikki lukion opiskelijat. Opiskelijakunnan tehtävänä on suunnitella ja edistää opiskelijoiden yhteistoimintaa ja koulutyötä. Opiskelijakunta valitsee kalenterivuodeksi itselleen hallituksen, jonka tehtävänä on valmistella oppilaskunnan kokouksessa esille tulevat asiat ja toimeenpanna oppilaskunnan päätökset.
Vanhempainillat
Lukuvuodessa pidetään yksi vanhempaintilaisuus kunkin ikäluokan opiskelijoiden vanhemmille sekä lukiotulokkaiden vanhemmille. Ykkösluokkalaisten vanhempaintilaisuus pidetään toisen jakson alkupuolella, kakkosluokkalaisten ja abiturienttien vanhempaintilaisuudesta ilmoitetaan opiskelijoille ja huoltajille hyvissä ajoin. Lukioon pyrkivien nuorten vanhempainilta pidetään ennen yhteisvalinnan käynnistymistä, yleensä helmikuussa.
Muu yhteydenpito kodin ja koulun välillä hoidetaan pääsääntöisesti Wilma-ohjelman avulla.
Lukuvuosi 2023-2024Pieksämäen lukion opinto-opas1.8.2023