Opiskelijamäärä syksyllä 2022 oli 189 opiskelijaa ja tammikuussa 2023 opiskelijoita oli 183. Vuosittain aloittava ikäluokka on jaettu kahteen perusryhmään, joiden koko on ollut noin 30 opiskelijaa. Opiskelijoista 57,9 % oli naisia. Pieksämäen ulkopuolelta tulee 5,5 % opiskelijoista. Aikuisten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman mukaan yksittäisiä aineopintoja on suorittanut 8 opiskelijaa.
Opiskelijakunnan hallituksen toiminta lukuvuonna 2022-2023
Aktiivijäseniä oppilaskunnanhallituksessa ovat puheenjohtaja Iivo Jäntti, sihteeri Sara Hynninen, varapuheenjohtaja Patrik Jenkins, Sajra Jakupovic, Nella Vauhkonen, Veera Auvinen ja Tuukka Oranen.
Hallitus järjesti lukuvuoden aikana 6 teemapäivää + abien teemaviikosta abeille ilmoituksen sekä yhteisen joulujuhlan. Mukaan mahtui myös yksi Esedun kanssa yhteinen vappujuhla. Hallitus päivitti aktiivisesti someaan ja kyseli siellä opiskelijoilta, mitä he toivoisivat kouluun järjestettäväksi. Hallitus pyrki järjestämään myös lanit, mutta idea siirtyi ensi lukuvuoteen. Hallitus haki myös rahoitusta ja osti rahalla lukusaliin vilttejä, tyynyjä, palapelejä, lautapelejä ja pöytäilmakiekon. Samalla ostettiin myös herkkuja, joita jaettiin palkinnoksi ennen joululomalle lähtöä joulujuhlassa. Kauppareissusta pidimme livelähetyksen Instagramiin, jossa opiskelijat pystyivät reaaliaikaisesti toivomaan, että mitä ostaisimme. Joulujuhlassa paikalla oli joulupukki , joka jakoi jokaiselle luokalle suklaata ja hyvää mieltä. Samainen pukki oli myös bingoisäntänä.
Oppilaskunnanhallituksen tavoite oli nostaa lukion yhteishenkeä sekä edistää koulun viihtyvyyttä. Mielestämme onnistuimme tavoitteessa hyvin. Teemapäivien ja ilmapiirin ehostuksen lisäksi hallitus teki myös yhteistyötä opettajien ja rehtorin kanssa esimerkiksi selvittämällä oppilaiden mielipiteitä uutta lukujärjestystä varten.
Opiskelijakunnan ohjaavana opettajana on toiminut Pirjo Ruotsalainen.
Toimintakertomus 2022-2023Kesäkuu 20233.6.2023