Taito- ja taideaineet
Arjen aherrusta ja juhlahumua!
Taito- ja taideaineiden opettajina ovat toimineet:
Ari Kallio (kuvataide)
Satu Naukkarinen (musiikki)
Pirjo Ruotsalainen (liikunta)
Kuvataide
Tänä lukuvuonna on kuvataiteessa ollut totuttuun tapaan paljon innokkaita opiskelijoita. Kahden pakollisen kurssin (KU1 ja KU2) lisäksi kaikkia syventäviä ja soveltavia kursseja on voitu toteuttaa luokkaopetuksena. Itsenäisesti on kursseja suoritettu varsin vähän. Kuvataiteen lukiodiplomia ei tänä lukuvuonna tehty yhtään. Kansainvälisen opiskelijaryhmän jäsenet painoivat itselleen kangaskasseja vierailuviikollaan toukokuussa.

KU4 Tuoli taidehistorian tyylillä: neoplastismi (Anna Roschier ja Emma Nikki)

KU4 Tuoli taidehistorian tyylillä: neoplastismi (Anna Roschier ja Emma Nikki)

KU3 Sarjakuvia lehtikuvien pohjalta.

KU3 Sarjakuvia lehtikuvien pohjalta.

KU5 Aiheena ihminen.

KU5 Aiheena ihminen.

KU2 Lavastus/tilan rakentaminen.

KU2 Lavastus/tilan rakentaminen.

KU2 Opiskelijat työn touhussa

KU2 Opiskelijat työn touhussa
Lukion musiikillinen toiminta on ollut läpi vuoden aktiivista. Pakollisten kurssien MU1 Intro – kaikki soimaan ja MU2 Syke – soiva ilmaisu lisäksi myös valinnaiskursseja on valittu mukavasti. MU3 Genre –globaali uteliaisuus tuotti konsertin, joka esitettiin yläkoulun 7.luokkalaisille pe 19.5. Moduulissa tarkasteltiin lisäksi musiikkikulttuureita maailmalta, ja tutkittiin niiden merkitystä ja arvostusta länsimaisen ihmisen kannalta. Kurssiin kuului vuorovaikutus kulttuurin tuottajana tai kuluttajana. Päädyimme oman konsertin järjestämiseen opiskelijoiden omasta halusta harjoitella tutussa ympäristössä esiintymistä.

Konsertti Hiekanpään koululla 19.5.2023

Konsertti Hiekanpään koululla 19.5.2023

Konsertti Hiekanpään koululla 19.5.2023

Konsertti Hiekanpään koululla 19.5.2023

Konsertti Hiekanpään koululla 19.5.2023

Konsertti Hiekanpään koululla 19.5.2023

Lucia Partaharjussa 13.12.2022

Lucia Partaharjussa 13.12.2022

Lucia Partaharjussa 13.12.2022

Lucia Partaharjussa 13.12.2022

Lucia Partaharjussa 13.12.2022

Lucia Partaharjussa 13.12.2022
Liikunta
Lukiossa pakollisia liikuntakursseja on kaksi. Lisäksi liikuntaa on voinut valita esim. palloilukurssin ja hyvinvoinnin merkeissä. Opiskelijat ovat saaneet suunnitella itse liikuntakurssien sisältöjä opettajan opastuksella, näin motivaatio liikuntaan on ollut hyvä. Liikuntakursseilla on harrastettu liikuntaa monipuolisesti, perinteisiä lajeja harrastaen mutta myös uusimpia kuten padelia ja seinäkiipeilyä kokeillen. Lukion liikuntatunnit ovat pääasiassa Bolalla ja Hiekanpään tekonurmella.
Perinteinen Poloneesi esitetiin Poleenin näyttämöllä vieraana oman koulun väki ja huoltajat. Wanhat tanssit esitettiin Weturitorilla ensin oman koulun väelle ja yhdeksäsluokkalaisille, iltaesitys esitettiin kakkosten huoltajille.
Tänä vuonna liikunnan lukiodiplomin suoritti kaksi opiskelijaa.