LOPS 2021
Lukuvuoden 2022-2023 aikana jatkettiin uusien opetussuunnitelmien käyttöön ottoa toisen vuosiluokan opintojen osalta. Uusi opetussuunnitelma on tuonut lukiokoulutukseen laaja-alaisen osaamisen osa-alueet: hyvinvointiosaaminen, vuorovaikutusosaaminen, monitieteinen ja luova osaaminen, yhteiskunnallinen osaaminen, eettisyys ja ympäristöosaaminen sekä globaali- ja kulttuuriosaaminen. Panostimme toisen lukuvuoden aikana hyvinvointiosaamiseen, muiden laaja-alaisen osaamisen osa-alueiden toteuttaminen ja arviointi tapahtui oppiaineittain.
Uuden opetussuunnitelman mukaan lukio-opetus on järjestettävä niin, että jokaisella lukiolaisella on halutessaan mahdollisuus saada kokemusta korkeakouluopiskelusta ja mahdollisuus kehittää kansainvälistä osaamistaan sekä työelämä- ja yrittäjyysosaamistaan. Lisäksi opetussuunnitelmaan sisältyy myös opiskelijan oikeus erityisopetukseen lukio-opinnoissa sekä lisäksi oikeus jatko-ohjaukseen lukion suorittamisvuotta seuraavan vuoden aikana.
Lukio-opintojen rakenne muuttui siten, että opinnot on jaettu erimittaisiin moduuleihin (1-3 opintopistettä), joista rakennetaan erimittaisia opintojaksoja joko oppiaineen sisällä tai usean eri oppiaineen yhteisenä opintojaksona. Lukuvuonna 2022-2023 emme tehneet eri oppiaineita yhdistäviä opintojaksoja vaan kunkin periodin sisällä tehtiin yhteistyötä tarpeen mukaan.
Uudessa opetussuunnitelma sisältää valtakunnallisia pakollisia opintoja, valtakunnallisia valinnaisia opintoja sekä koulukohtaisia valinnaisia opintoja sekä näiden lisäksi lukiodiplomiopintoja ja temaattisia opintoja. Kehitämme ja täydennämme uutta opetussuunnitelmaa saatujen kokemusten pohjalta vuosittain esimerkiksi yhteisten opintojaksojen ja koulukohtaisten valinnaisten opintojen osalta.
Lops 2016
Vuoden 2016 opetussuunnitelma oli viimeistä kertaa käytössä lukuvuoden 2022-2023 abiturienteilla. Pieksämäen lukion kurssitarjotin on pystytty pitämään monipuolisena, ja lähes kaikissa oppiaineissa on pystytty toteuttamaan lähiopetuksena valtakunnalliset syventävät kurssit sekä soveltavat ylioppilaskokeisiin kertaavat koulukohtaiset kurssit.
Opetussuunnitelman aihekokonaisuuksia on käsitelty lukuvuonna 2022-2023 oppiaineisiin integroituna sekä erilaisten virtuaalisten asiantuntijavierailujen yhteydessä ja yrittäjyyskasvatushankkeen tapahtumissa. Kulttuurien tuntemus ja kansainvälisyys on korostunut ”HOPE” ja ”STEPS” Erasmus+ -hankkeen liikkuvuuksissa ja toimenpiteissä.
Toimintakertomus 2022-2023Kesäkuu 20233.6.2023