Reaaliaineiden opettajina ovat toimineet:
Susanna Kajander (elämänkatsomustieto, psykologia, filosofia)
Ari Kallio (uskonto evl)
Marja-Liisa Nykänen, Kaspian Vanhatalo 21.2. – 4.6.2022 (historia, yhteiskuntaoppi)
Pirjo Ruotsalainen (terveystieto)
Johanna Tanskanen (biologia, maantiede)
Vesa Vahtermo (yhteiskuntaoppi)
Elämänkatsomustieto
Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat suorittivat 2021 -opetussuunnitelman mukaisen ensimmäisen “Minä ja hyvä elämä” -moduulin kontaktiopetuksena. Toisen vuoden opiskelijat halusivat suorittaa itsenäisesti vanhan opetussuunnitelman mukaisen pakollisen kurssin lisäksi joitain syventäviä kursseja.
Elämänkatsomustiedon oppitunneilla pohdittiin Studeon materiaalien pohjalta muun muassa minuutta, elämänkatsomuksia, maailmankatsomuksia ja maailmankuvia sekä hyvän elämän tekijöitä ja ulottuvuuksia. Itsetuntemuksen ja vuorovaikutustaitojen vahvistumisen lisäksi elämänkatsomustiedon opiskelu edistää poikkitieteellisyydessään monitieteistä osaamista.
Psykologia
Psykologian valinnaiskursseista lukiossamme oli tarjolla kontaktiopetuksena valtakunnallisten syventäven kurssien lisäksi psykologian ylioppilaskirjoituksiin valmentava kertauskurssi. Kaikilla kursseilla pyritään soveltamaan psykologista tutkimustietoa niin opiskelijoiden omaan elämään kuin muihin tieteenaloihin.
Kursseilla tehtiin mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa. Kehityspsykologian oppitunnilla vieraili yliopisto-opiskelija kertomassa omasta opiskelustaan sekä urheilupsykologiasta. Lisäksi teimme yhteistyötä terveystiedon ja opinto-ohjauksen kanssa, kun pohdimme yhdessä hyvinvointiin liittyviä tekijöitä ja sitä, miten jokainen voi omalla toiminnallaan edistää omaa ja muiden kokonaisvaltaista hyvinvointia niin koulussa kuin vapaa-ajalla.
Filosofia
Filosofia alkaa koulumme uuden 2021 -opintosuunnitelman mukaisesti vasta 2. opiskeluvuonna. Vanhan opetussuunnitelman mukaiset kaksi pakollista ja kaksi valtakunnallista syventävää kurssia toteutettiin kontaktitopetuksena. Lisäksi lukiossamme oli tarjolla filosofian ylioppilaskirjoituksiin valmentava kertauskurssi.
Filosofian tunneilla keskusteltiin ja pohdittiin yhdessä eri filosofian osa-alueisiin liittyviä teemoja, kuten hyvää elämää, arvoja, moraalia, oikeudenmukaisuutta, demokratian ihanteita sekä totuutta ja tietoa. Keskiössä oli opetussuunnitelman mukaisesti ajattelun taitojen kehittäminen.
Filosofian tunneilla pystyttiin myös järjestämään joitain vierailuja. Lukion entinen opiskelija, nykyinen Joensuun kaupunginvaltuutettu ja Suomen nuorten ilmastodelegaatti, Maija Kuivalainen kävi yhteiskuntafilosofian kertomassa politiikon työstä ja kansalaisaktivismista sekä omien arvojen mukaisesta elämästä. Samaan aikaan etäyhteyden päässä oli keskustelussa mukana feministisen puolueen Emilia Taskinen. Yhteiskuntafilosofian kurssilla vieraili myös YTM Heli Hollari kertomassa kansalaisyhteiskunnan historiasta, filosofiasta ja nykytilasta.
Filosofisen etiikan kurssilla teimme yrittäjyyskasvatushankkeeseen liittyvän toimenpiteen. Skandino -yrityksen perustanut Emmi Lemmetty-Garcia antoi opiskelijoille yirtystoimintaansa liittyviä globaaleja eettisiä haasteita mietittäviksi ja lisäksi Xamkin Piritta Parkkari piti vapaaehtoisille Sitran Tulevaisuustyöpajan, jossa nuoret saivat pohtia erilaisia toivottuja tulevaisuuksia ja keinoja niihin pääsemiseksi.
Yrittäjyyskasvatus
Pieksämäen lukio oli myös tänä lukuvuonna mukana maakunnallisessa Yrittäjyyskasvatuksella elinvoimaa Etelä-Savoon -hankkeessa. Hankkeen yleistavoitteena on edistää ja tukea Etelä-Savon alueen elinvoimaa, nuorten työelämävalmiuksia sekä yrittäjyysmyönteisyyden ja -valmiuksien kehittymistä.
Hankkeen päätoteuttajana on Xamk:n Pienyrityskeskus ja osatoteuttajina Etelä-Savon ammattiopisto, Ammattiopisto SAMIedu, Seurakuntaopisto sekä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti. Pieksämäen lisäksi Etelä-Savon lukiokunnista Mikkeli, Kangasniemi, Sulkava, Joroinen ja Juva ovat mukana hankkeessa siten, että päätoteuttaja ostaa heiltä työpanosta. Hankkeeseen voivat osallistua myös muut alueen kunnat. Hankkeen kontaktiopettajana Pieksämäen lukiossa toimi filosofian, psykologian ja elämänkatsomustiedon opettaja Susanna Elsilä.
Keväänä 2022 päättyneen yrittäjyyskasvatushankkeen avulla pystyttiin tarjoamaan opiskelijoille ja opettajille mahdollisuuksia kouluttautua ja verkostoitua työelämän ja muiden oppilaitosten kanssa. Tänä lukuvuonna hankkeen toimenpiteistä pystyttiin toteuttamaan lukion oma yrittäjyyskurssi. Yritysyhteistyötä tehtiin hankkeen tiimoilta myös filosofian kurssilla.
Biologia ja maantiede
Biologian ja maantieteen kursseilla opiskeltiin vinot pinot teoriaa, mutta toiminnallisuuttakin pidettiin yllä. Lukiossamme toteutettiin molempien oppiaineiden pakolliset ja syventävät kurssit sekä kertauskurssit.
Ihmisbiologian kurssilla Esedun opettaja Päivi Ylönen demosi meille EKG:n ottamisen ja tulkinnan, kiitos Päivi oppilaitosten välisen yhteistyön toteutumisesta! Bioteknologian kurssilla pyrittiin tekemään jokaisella oppitunnilla joitain pieniä demoja teoriaopintojen välissä. Lukion IG-sivuilla on kuvia oppitunneilta.
Maantieteen opiskelijat osallistuivat Helsingin yliopiston Geopisteen etäoppitunnille, minkä aiheena oli maankäytön muutokset Kenian Taitavuorilla paikkatietojärjestelmillä tarkasteltuna. Pääsimme Pinjan ohjauksessa tekemään paikkatietoanalyysiä ammattilaisohjelmilla mm. siitä, kuinka ihmistoiminta on muuttanut alueen maataloutta ja luonnonympäristöä.
Kävimme myös tutustumassa Pieksämäen kaupungin kaavoitusvirastossa ajankohtaisiin suunnitelmiin, kuten asematunnelin kunnostukseen. Maankäyttöinsinööri Anssi Tarkiaiselle ja kaupunginpuutarhuri Henna Järviselle esiteltiin myös lukion ykkösvuoden opiskelijoilta kerättyä kyselyaineistoa Pieksämäen kehittämistä varten. Kaupungille toimitettiin myös tutkimustietoa siitä, minne kaupungin keskusta-alueen roskikset kannattaisi sijoittaa. Tutkimuksen aineisto kerättiin havainnoivana tutkimuksena. Molemmat tutkimukset tehtiin osana GE4-kurssia.
Huhtikuussa pääsimme viimein perinteiselle lääkisvierailulle Kuopioon. Saimme tietoa farmasian-, bio-ja hammaslääketieteen opinnoista. Yhtenä esittelijänä toimi entinen opiskelijamme Veikko Vuohelainen.
Historian ja maantieteen kurssien yhteistyötä
Lukiomme on mukana Opetushallituksen hankkeessa nimeltä Oppimisen osaaja. Hankkeeseen liittyvä historian (Suomen historia HI3) ja maantieteen (Yhteinen maailma GE3) kurssien yhteinen kaupunkikävely toteutettiin 19.10. kirpeässä, mutta aurinkoisessa syyssäässä. Tarjosimme oppilaille paikallishistoriaa ja tietoa mm. kaupunkirakenteesta hankkeessa mukana olevien opettajien Marja-Liisa Nykäsen ja Johanna Tanskasen kanssa.
Lähdimme liikkeelle lukiolta ja ensimmäisenä pysähdyimme Kalevalankatujen välisellä maa-alueella, missä opiskelijat saivat tietoa rintamamiestaloista ja siitä, miten kaupunkirakenne muodostuu. Pohdimme myös ns. joutomaiden merkitystä kaupungin mahdollisen laajenemisen sekä ympäristöekologian kannalta. Hiekkapuron hautausmaalla keskityttiin tehtävään, jossa vertailtiin eri vuosisadoilla syntyneiden ihmisten eliniänodotetta. Opiskelijat saivat lisätietoa myös kartanoiden alueesta ja Pieksäjärven vesienhallinnasta.
Oppimisen Osaaja –hankkeeseen osallistuneen Mikkelin lukion opettajat Heidi Piispanen (erityisopettaja) ja Erkki Salmela (apulaisrehtori, kemia) vierailivat lukiolla 6.4. Kiersimme talvisäässä Pieksämäen kulttuurikohteissa sekä tutustuimme ja keskustelimme molempien lukioiden hyviksi havaituista oppimiskäytänteistä kuten kurssin toteuttamisesta Abittijärjestelmässä. Mia ja Johanna tekivät vuorostaan vastavierailun Mikkelin lukiolle. Mikkelissä tutustuimme lukion opettajiin, lukiorakennukseen ja Abitti-luokkaan. Vierailun aikana pääsimme käymään sodan ja rauhan keskus Muistissa, mistä saimmekin vinkkejä syksyn opintoretkikohteeksi. Lisäksi perehdyimme motivaatioprofiilin tekemiseen ja hyödyntämiseen lukiossa.
Historia ja Yhteiskuntaoppi
Opiskelu tänä lukuvuonna 2021-2022 Pieksämäen lukiossa on ollut edelleenkin lähi- ja etäopetuksen vuorottelua. Epävarma ja vaihteleva tautitilanne koronan suhteen on myös vaikuttanut historian ja yhteiskuntaopin opiskeluun siten, että kaikki vierailut ja tapahtumien järjestäminen on jäänyt minimiin.
Tänä lukuvuonna on ollut jotain muutakin erilaista. Ensimmäisellä vuosikurssilla opiskelevat ovat uuden lukion opintosuunnitelman (LOPS2021) mukaisesti 18-vuotiaaksi asti oppivelvollisia. Historian ja yhteiskuntaopin opiskeluun uusi opintosuunnitelma ei kuitenkaan tuonut suoranaisia muutoksia, sillä molempien aineiden kurssit pysyivät suunnilleen entisen kaltaisina. Muutamia viilauksia tuli lisää, lähinnä oppiaineiden tehtävätyyppien ja opiskelutaitojen harjoittamisessa.
Yo-kirjoitukset näissä aineissa painottuivat kuten aikaisempinakin vuosina. Historiaa kirjoitetaan enemmän syksyllä ja yhteiskuntaopin kirjoittaminen painottuu kevääseen.
Molemmissa tämän lukuvuoden kirjoituksissa oppilaamme suorittivat osuutensa mukavilla arvosanoilla.
Molempien oppiaineiden oppilaat saivat tänä lukuvuonna myös vaihtelua opiskeluunsa, sillä kevätpuolella näissä aineissa opettajana toimi sijaisena nuori miesopettaja, Kaspian Vanhatalo.
Uskonto
Tänä lukuvuonna on uskonnon ensimmäinen kurssi opiskeltu uuden opetussuunnitelman mukaan. UE1-kurssin sisällöissä ei ole ollut suuria muutoksia verrattuna aikaisempaan opetussuunnitelmaan. Muut uskonnon kurssit ovat noudattaneet vielä vanhaa opetussuunnitelmaa. Kaikki syventävät kurssit UE3-6 on voitu toteuttaa luokkaopetuksena pienehkön aktiivisen opiskelijajoukon kanssa ja monipuolisilla opetusmenetelmillä. Ylioppilaskirjoituksissa uskonnon kirjoitti syksyllä kaksi ja keväällä kaksi abiturienttia. Tulokset olivat hyviä.
Terveystieto
Lukiossamme on tarjolla kolme terveystiedon kurssia pakollisen kurssin lisäksi. Terveystiedon kaikilla kursseilla on oppikirjana digitaalinen Studeo-digikirja. Tämä antaa mahdollisuuden harjoitella tietoteknisiä taitoja esim. kuvanmuokkausta ja erilaisten kaavioiden piirtämistä tiedollisten tavoitteiden lisäksi ylioppilaskirjoituksia silmällä pitäen. Uuden opetussuunnitelman mukaisesti terveystiedon arvosana muodostuu tunneilla tehtyjen tehtävien sekä koetehtävien arvosanoista ts. opiskelijalla on mahdollisuus kerryttää pisteitä ahkeroimalla tehtävien parissa eikä yksittäinen koe ole perusteena lopulliselle arvosanalle. Terveystiedon opetuksesta lukiossamme vastaa Pirjo Ruotsalainen.
Toimintakertomus 2021-2022Kesäkuu 20224.6.2022