Vahvuuksia ja tulevaisuustuumailua
Ensimmäisen vuoden opiskelijoilla oli opinto-ohjauksen oppitunteja hajautetusti kolmessa ensimmäisessä periodissa. Aiheina olivat opiskelutaidot, oppimaan oppiminen, lukio-opintojen suunnittelu sekä itsetuntemus ja elämänhallintataidot. Lähiohjaajina toimineet tutorit pitävät syksyn aikana erilaisia ohjaustuokioita ja ryhmäytymisharjoituksia.
Jokainen lukion ensimmäisen vuoden opiskelija osallistui ryhmänohjaajan haastatteluun ja opinto-ohjaajan henkilökohtaiseen ohjaukseen vähintään kerran lukuvuoden aikana. Keväällä muutamia opiskelijoita koulutettiin perinteiseen tapaan tutorkurssilla lukiotulokkaiden lähiohjaajiksi.
Toisen vuoden opiskelijoiden ohjelmassa oli opinto-ohjauksen toinen lukiokurssi kolmannessa periodissa. Kurssin sisältö painottui jatko-opintoasioihin. Muita osa-alueita olivat itsetuntemus, ylioppilaskokeiden suunnittelu sekä työelämätaidot. Kurssiin liittyen opiskelijat kävivät opinto-ohjaajan kanssa ohjauskeskustelun, jossa teemoina olivat ylioppilaskoesuunnitelma, abivuoden kurssivalinnat sekä jatko-opinnot. Keväällä toteutettiin tutustuminen Itä-Suomen yliopiston lääketieteen ja farmasian koulutuksiin.
Abiturienttien opinto-ohjauksessa keskityttiin uraohjaukseen, ylioppilaskirjoituksiin ja jatko-opintoihin hakeutumiseen. Lukuvuoden aikana järjestettiin infoja erilaisista ajankohtaisista aiheista. Etsivät nuorisotyöntekijät olivat mukana yhdessä infossa. Lisäksi oli mahdollisuus osallistua henkilökohtaiseen opinto-ohjaukseen.
Haasteista hyvinvointiin
Erityisopetuksessa keskityttiin opiskelijoiden mahdollisten haasteiden kartoittamiseen, opiskeluvalmiuksien tukemiseen ja hyvinvoinnin lisäämiseen. Lukuvuoden aikana oli tarjolla useita erilaisia opintojaksoja oppimisen ja opiskelun tukemiseksi. Itsetuntemuksen avaimet -opintojaksolla pyrittiin keskittymään omien ominaisuuksien tunnistamiseen ja vahvuuksien hyödyntämiseen ja lisäämään siten opiskeluhyvinvointia ja jaksamista. Opiskelutaitojen ja valmiuksia sai harjoitella opintokamu -opintojaksolla. Lukuvuoden aikana pidettiin matikkakahvilaa, missä sai välipalan lisäksi ohjausta ja tukea matematiikan oppimiseen. Kahvilassa ei puurrettu otsa kurtussa, vaan touhuttiin matematiikan parissa leppoisassa ilmapiirissä. Jokainen ensimmäisen vuoden opiskelija keskusteli erityisopettajan kanssa tuen tarpeista ja sai tarvittaessa henkilökohtaista ohjausta oppimisen pulmiin.
Hyvinvointia pyrittiin lukuvuoden aikana lisäämään erilaisten yhteisöllisten tapahtumien avulla. Ensimmäisen vuoden opiskelijoille järjestettiin yhteinen hyvinvointipäivä Partaharjun kuvankauniissa maisemissa. Tutorit olivat mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa päivää. Keväällä toteutettiin toinen hyvinvointitapahtuma Lomakeskus Revontulessa keilaillen ja golfaten.
Toimintakertomus 2021-2022Kesäkuu 20224.6.2022