Lukio-opetus järjestettiin maailmanlaajuisen pandemian vuoksi etäopetuksena 17.3. alkaen. Opiskelijat tulivat koululle ainoastaan ylioppilastutkinnon kokeisiin. Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Ylioppilastutkintolautakunta tiivistivät kahden viimeisen viikon ylioppilaskokeet yhdelle viikolle. 16.-20.3. toimeenpantiin viitenä päivänä peräkkäin YO-kokeita. Se oli melkoinen ponnistus koko koulun väelle.
Vähintäänkin yhtä suuri ponnistus, ehkäpä seiväsloikka, oli totaalinen siirtyminen etäopetukseen. Etäopetusta jatkettiin valtioneuvoston suosituksen mukaisesti koko kevät. Osittain sen vuoksi kun yläkoulu toimi kevään 2 viimeistä viikkoa lukion tiloissa. Näin mahdollistettiin viranomaisten edellyttämät turvavälit perusopetuksen opiskelijoille.
Etäopetuksen sujumisesta kerättiin palautetta opiskelijoilta heti viidennen jakson alussa sekä toisen kerran ennen arviointiviikkoa. Ensimmäisessä kyselyssä puolet vastanneista totesi etäopetuksen sopivan itselleen hyvin. Jakson loppupuolella enää neljäsosa vastaajista totesi etäopetuksen sopivan itselleen hyvin. Tämä oli kyselyn merkittävin tulos.
Valtaosa opiskelijoista sopeutui hienosti ”uuteen normaaliin” ja oli tyytyväisiä opetusjärjestelyihin ja opettajien antamaan opetukseen sekä tukeen. Yllättävänä ei voida pitää sitä, että tehtäviä koettiin olevan liikaa ja niihin kului paljon aikaa. Näinhän se tuppaa olemaan oli opetusmuoto mikä hyvänsä.
Oheiset suorat lainaukset opiskelijoiden palautteesta sekä opiskelijoiden kuvataiteen kurssilla tekemät työt tiivistävät hyvin saamamme palautteen ja etäopiskelun tunnelmat.
”Etäopiskelu on minulla sujunut alkanut yllättävän hyvin, muttei se poista minulta lähiopetuksen tarvetta. En näin nopeasti keksi mitään muuta parannettavaa kuin selkeämmät ohjeet palautettavista tehtävistä ja paikasta minne ne sitten palautetaan. Joka tapauksessa arvostan opettajien työtä, koska varsinkin nyt heillä on paljon tehtävää ja säätöäkin tulee esimerkiksi laitteiden kanssa.” (Opiskelijan vapaa palaute 9.4.2020)
”Ottaen huomioon sen, miten yllättäen tilanteeseen päädyttiin, opettajat ovat tehneet loistotyötä! Yllättävän moni on kysellyt siitä, onko tehtävien määrä hyvä ja milloin mahdollisia testejä pidettäisiin, mikä on ollut mukavaa. Tärkeimmäksi itse koen juuri sen, että opettajat ottavat huomioon meidän kokonaiset kouluviikkomme – eihän meillä sen vähempää aineita ole, ja kaikesta tulee tehtävää, pääasiassa päivittäin. Toivon todella, että sama linja jatkuu mahdollisuuksien mukaan, sillä myönnän, että kun lukuvuosi on lopuillaan ja koneen ääressä on pitänyt istua ihan jumalattoman paljon tässä etäopiskelun aikana, tähän alkaa väsyä ja kyllästyä. Siksi näiden viimeisten viikkojen aikana olisikin todella kiva, jos sama ymmärtäväisyys säilyisi. Ymmärrän, että kursseilla tulee käydä tietty määrä asiaa, mutta mieluummin kävisin hieman vähemmän niin, että muistan jotain vielä heinäkuussa, kuin niin, että kaikki haihtuu viikko koulujen loputtua. Kaiken kaikkiaan on mennyt hyvin, siitä iso kiitos kaikille opettajille, jotka ovat jaksaneet huolimatta siitä, ettei tämä teillekään mahda mitään ruusuilla tanssimista olla!” (Opiskelijan vapaa palaute 15.5.2020)
Toimintakertomus 2019-2020Toukokuu 202030.5.2020