Lukuvuoden päättyessä oppilaitoksellamme on takana 111 vuotta. Ylioppilaita on koulustamme valmistunut 91 vuoden ajan, yhteensä 7578. Tietääkseni kevätjuhlaa ei ole koskaan aikaisemmi jouduttu perumaan. Yhdessä laulettu suvivirsi ei johdata meitä kesätunnelmaan. Kevätjuhlaamme oli tulossa perinteen mukaisesti kunniavieraana 50 vuotta sitten valmistuneita riemuylioppilaita ja 60 vuotta sitten valmistuneita ”ratkiriemu”-ylioppilaita. Mitähän tämän kevään ylioppilaat kertovat ja muistelevat lukioajastaan vuonna 2070 koulustamme valmistuville uusille ylioppilaille? Poikkeusoloista huolimatta 30.5.2020 on juhlan arvoinen päivä!
Keväällä 2020 olemme eläneet historiallista aikaa. Tiistaina 17.3. koko koulu siirtyi etäopetukseen. Koronaviruspandemian vaikutukset ulottuvat kauas tulevaisuuteen. Kevätlukukausi jättää monenlaisia muistoja sekä opettajille että opiskelijoille ja uusille ylioppilaille. Ylioppilaskokeiden aikataulu muuttui kesken kaiken. Korkeakouluhaku uudistui kesken kaiken. Etäopetukseen siirryttiin yhdessä yössä. Kaikki sujui kuitenkin hyvin. Kiitos kaikille kouluyhteisön jäsenille. Tästäkin opittiin jotakin.
Koulumme kansainvälinen toiminta jatkui aktiivisena ja vilkkaana. Opettajat saivat mahdollisuuden osallistua Erasmus –koulutuksiin. Lukuvuoden aikana opettajat kävivät seitsemän viikon mittaista kansainvälistä täydennyskoulutusta. Harmiksemme uuden hankkeen, ”Against Online Slavery”, ensimmäinen opiskelijatapaaminen jouduttiin perumaan kalkkiviivoilla. Liettuan matkalaisilla oli helmikuun lopussa jo matkalaukut pakattuna, kun tapaaminen jouduttiin perumaan. Toivottavasti hanke etenee suotuisasti seuraavana lukuvuonna.
Koronapandemian varjoon on jäänyt lukiokoulutuksen kehittäminen valtakunnallisella tasolla sekä paikalliset muutokset. Lukuvuoden aikana on tehty uuden opetussuunnitelman pohjatöitä sekä odotettu valtioneuvoston ratkaisua oppivelvollisuuden ulottamisesta toiselle asteelle. Mielipiteitä jakava lakiehdotus on tullut toukokuussa lausuntokierrokselle. On mielenkiintoista nähdä, toteutuuko oppivelvollisuuden pidentäminen. Itse toivoisin sen toteutuvan, sillä koulutus on edelleenkin nuorten paras tulevaisuuden turva.
Paikallisesti tehtiin merkittävä ratkaisu Keskuskadun lukiokiinteistön yhteiskäytöstä Esedun kanssa. Syyslukukauden aikana lukiokoulutus ja merkittävä osa ammatillista koulutusta tulee toimimaan fyysisesti saman katon alla. Ratkaisulla optimoidaan kiinteistökustannukset. Synergiaedut tulevat konkretisoitumaan yhteiselon myötä lähivuosina. Jatkossa valtaosa perusopetuksen päättävästä ikäluokasta tulee jatkamaan opintojaan kesällä 2020 noin 700 000 eurolla remontoitavassa kiinteistössä. Muutostöihin olisi voinut ehkä investoida hieman enemmänkin. Valitettavasti Pieksämäen kaupungin taloustilanne ei sen suurempaa sallinut.
Tänä keväänä valmistuva ikäluokka sijoittuu kevään valtakunnallisessa tulosvertailussa hieman valtakunnan keskiarvon alapuolelle. Pieksämäen lukion ylioppilaiden valmiiden tutkintojen kokeiden puoltoäänten keskiarvo oli 4,04, kun valtakunnan keskiarvo oli 4,39. Keskiarvoa paremmin menestyimme fysiikassa, kemiassa, maantieteessä, uskonnossa sekä lyhyissä kielissä (espanja ja saksa).
Yliopistot ja korkeakoulut lisäsivät todistusvalintaa. Osa uusista ylioppilaista on saanut yo-tulostensa perusteella jo opiskelupaikan. Onnittelut ja menestystä opintoihin. Osalla ylioppilaista on kesäkuussa vielä pääsykokeita. Menestystä pääsykokeisiin. Todistusvalinnan pisteissä on melkoista vaihtelua. Hakukohteen valinnan merkitys tulee jatkossa korostumaan. Kaikille aloille ei todellakaan tarvitse ”älläsuoraa” kuten lääke- ja oikeustieteelliseen.
Koulumme vuosikertomuksen tekstit ja kuvat antavat lukijoilleen kattavan kuvan päättyneestä kouluvuodesta. Toivon muistorikkaita lukuhetkiä kaikille kouluyhteisömme jäsenille ja erityisesti uusille ylioppilaille ja heidän kotiväelle. Omaa korona-ahdistustani kevensin kirjoittamalla kotisivuillemme ”Piäpuutarhuri” -blogia. Blogini nimi viittaa rehtorin kahteen tehtävään: koulun johtamiseen ja nuorten opettamiseen. Yrtit kypsyivät kymmenessä viikossa, ylioppilaat tarvitsivat hieman enemmän aikaa. Lämpimät onnittelut uusille ylioppilaille. Jos korona suo, juhlitaan 29.8..
Tästä keväästä jäi puuttumaan jotakin perustavanlaatuista ja olennaista – Suvivirsi. Etäkouluun sopivasti jokainen voi etsiä internetin syövereistä itselleen sopivan version ja laskeutua suveen suloiseen. Suosittelen Club For Fiven Youtubeen lataamaa versiota.
Lukuvuoden aikana matematiikan ja tietotekniikan lehtori Ilpo Turunen liittyi eläkeläisopettajien orkesteriin. Kiitos Ilpolle ansiokkaasta ja sitoutuneesta työpanoksesta koulumme ja pieksämäkeläisten nuorten hyväksi. Kiitän kaikkia opettajia, henkilökuntaa ja opiskelijoita historiallisesta lukuvuodesta sekä toivotan hyvää kesää kaikille kouluyhteisön jäsenille ja yhteistyökumppaneillemme, Pieksämäellä 30.5.2020
Vesa Vahtermo, rehtori (1508)
Toimintakertomus 2019-2020Toukokuu 202030.5.2020