Reaaliaineiden opettajina ovat toimineet:
Susanna Kajander (elämänkatsomustieto, psykologia, filosofia)
Ari Kallio (uskonto evl)
Marja-Liisa Nykänen (historia, yhteiskuntaoppi)
Pirjo Ruotsalainen (terveystieto)
Johanna Tanskanen (biologia, maantiede)
Vesa Vahtermo (yhteiskuntaoppi)
Biologia ja maantiede
Lukuvuonna 2019-2020 opiskeltiin läpi kaikki biologian ja maantieteen pakolliset ja syventävät kurssit. Molempien oppiaineiden opetuksesta vastasi Johanna Tanskanen.
GE4-kurssin Tutki ja vaikuta -kohteina oli tänä vuonna Pappilanmäen maisemaniityn suunnittelu, kaupunkimme keskustan tarkastelu Kestävän kehityksen ja viihtyisyyden näkökulmasta sekä Keskuskadulle syksyllä 2020 siirtyvän lukion uusi ekosuunnitelma. Maisemaniityn suunnittelun tarkoituksena oli maisema-arvojen lisäksi lisätä luonnon biodiversiteettiä ja ”pelastaa pörriäinen”.
Teoriaopintojen lomassa biologiassa tehtiin monenmoisia kokeellisia töitä ja liikuttiin luonnossa. Etäjakson aikana ympäristöekologian ryhmäläiset tarkastelivat EkoEgo-hengessä omaa ympäristökuormitustaan ja pohtivat Pieksämäen ympäristöongelmia parannusehdotuksineen. BI5-kurssilla sovellettiin kotona perinteistä bioteknologiaa valmistamalla itse viiliä ja jugurttia. Etätuntien aikana opiskelijat myös jalkautuivat ulos tutkimaan luonnon monimuotoisuutta, tunnistamaan lintulajeja sekä tarkastelemaan kasvinjalostuksen aikaansaannoksia lähiympäristössämme.
Sekä biologiassa että erityisesti maantieteessä käytettiin runsaasti sähköisiä työmenetelmiä teoriaopintojen lomassa.
Biologian ja maantieteen kursseilla oli mukavasti opiskelijoita, tiivis tunnelma ja tekemisen meininki. Oppiaineiden yo-kokeisiin osallistuneet opiskelijat menestyivät oikein hyvin.
Historia ja Yhteiskuntaoppi
Lukuvuonna 2019 – 2020 koko lukion toimintaan vaikutti oppilasmäärän pieneneminen. Tänä vuonna vain abi-ikäluokka oli kolmisarjainen. Sekä kakkoset että ykköset opiskelivat kaksisarjaisena, ykköset näistä hieman suurempina ryhmänohjausryhminä. Historian ja yhteiskuntaopin ylioppilaskirjoitukset painottuvat perinteisesti hieman muista lukioista poiketen historian osalta. Pääosa historian kirjoittajista suorittaa yo-kokeensa jo syksyn kirjoituksissa. Yhteiskuntaoppia taas kirjoitetaan enemmän keväällä. Molemmissa tämän lukuvuoden kirjoituksissa oppilaamme suorittivat osuutensa mukavilla arvosanoilla.
Tämän menneen lukuvuoden toimimme vielä väistötiloissa, ensi syyslukukauden aikana olisi tarkoitus palata tuttuun vanhaan ympäristöön, Keskuskadun varrelle kaupungin keskustaan hienoon uusklassiseen koulurakennukseen. Tosin tänä lukuvuonna historialuokan ikkunoista olemme saanet seurata aitiopaikalta sekä Esedun että uuden yläkoulun rakennusten nousemista ja valmistumista Huvilakadun kampukselle.
Kevät 2020 oli tänä vuonna siitä poikkeuksellinen, että korona-virus muutti yhdessä yössä sekä opiskelun että opettamisen sekä perus- että toisen asteen oppilaitoksissa. Neljännen jakson koeviikon kokeet suoritettiin jo etänä kotoa käsin. Viidennen jakson alku 30.4 aloitti sitten etäopiskelun ja etäopetuksen. Historiassa ja yhteiskuntaopissa otettiin pikavauhdilla käyttöön Studeo-ympäristön (aiemmin tablet-koulun nimellä tunnettu) kurssit, ainoastaan valinnainen HI6-kurssi jatkettiin oppikirjan kanssa etäopetuksena.
Korona-virus vaikutti ja vaikuttaa todennäköisesti pitkälle tulevaisuudessakin koko yhteiskunnan toimintaan. Esimerkiksi europarlamentaarikot siirtyivät myös etätyöskentelyyn. Matkustuspäivät Brysseliin jäivät pois aikataulusta ja näin vapautui aikaa esimerkiksi ottaa etäyhteyksiä kouluihin päin. Kokoomuksen europarlamentaarikon Henna Virkkusen avustaja Sarianna Kankare oli kouluumme yhteydessä huhtikuun alussa ja kyseli halukkuuttamme osallistua tällaiseen etäyhteydellä pidettyyn ”kyselytuntiin”. Ja niinpä ke 29.4. saatiin tekniikka toimimaan ja etäyhteyden kautta YH2- kurssilaiset saivat ajankohtaista tietoa tämän hetken eu-asioista sekä myös mahdollisuuden esittää mieleen tulleita kysymyksiä.
Uskonto
Tänä lukuvuonna on uskonnon opiskelussa kaksi pakollista ensimmäistä kurssia toteutettu edellisen lukuvuoden tapaan. Valinnaisia kursseja on suorittanut pieni ryhmä niin, että on voitu toteuttaa luokkaopetuksena myös kurssit 3-4. Kursseja 5 ja 6 on opiskeltu itsenäisesti. Uskonnon kirjoitti ylioppilaskokeissa syksyllä neljä ja keväällä yksi opiskelija. Syksyllä Santeri Kirjavainen kirjoiti uskonnon erittäin hyvin tuloksin. Viimeisellä jaksolla ei ollut uskonnon kursseja eli uskontoa ei tarvinnut opiskella etänä.
Elämänkatsomustieto
Elämänkatsomustiedon kursseja on voinut entiseen tapaan suorittaa kontaktiopetuksena. Oppitunneilla on pohdittu Tabletkoulun materiaalien pohjalta nuorten omaan maailmankatsomukseen ja identiteettiin rakentamiseen liittyviä asioita kuten arvoja, asenteita ja uskomuksia. Vierailuja koulun ulkopuolelle on järjestetty mahdollisuuksien mukaan.
Oppitunneilla on käyty tutustumassa muun muassa Neuvokas -toimintakeskuksen monipuoliseen toimintaan. Neuvokas on Pieksämäellä toimiva vapaaehtois- ja järjestötoiminnan matalan kynnyksen kohtaamispaikka. Koulun ulkopuoliset vierailijat ovat myös olleet aina tervetulleita.
Psykologia
Psykologian kurssit kiinnostivat opiskelijoita myös tänä vuonna. Psykologian valinnaiskursseista lukiossamme on tarjolla kontaktiopetuksena valtakunnallisten syventäven kurssien lisäksi psykologian ylioppilaskirjoituksiin valmentava kertauskurssi. Kaikilla kursseilla pyritään soveltamaan psykologista tutkimustietoa niin opiskelijoiden omaan elämään kuin muihin tieteenaloihinkin.
Kursseilla tehtiin yhteistyötä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa, kuten osallistuttiin Poleenin asiantuntijaluennoille. Diakin tarjoamasta hyvinvointiseminaarista saatiin puolestaan aineksia pohdintaan psykologian soveltamisesta aikuissosiaalityöhön. Työ- ja korkeakouluyhteistyö antaa opiskelijoille aineksia oman tulevaisuuden uran pohdintaan ja mahdollistaa verkostoitumisen koulun ulkopuolisten tahojen kanssa.
Filosofia
Filosofiassa toteutui tänäkin vuonna kahden pakollisen kurssin lisäksi kaksi valtakunnallista syventävää kurssia. Lisäksi lukiossamme on tarjolla filosofian ylioppilaskirjoituksiin valmentava kertauskurssi. Filosofian tunneilla keskusteltiin ja pohdittiin yhdessä ja keskiössä oli opetussuunnitelman mukaisesti ajattelun taitojen kehittäminen.
Tammikuussa tehtiin perinteiseen tapaan opintoretki Helsinkiin vuosittaiseen nuorten filosofiatapahtuma Nufitiin. Mielenkiintoinen tapahtuma tarjoaa nuorille ainutlaatuisen areenan filosofiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun Suomen mielenkiintoisimpien tiede-, kulttuuri- ja yhteiskunnallisten vaikuttajien kanssa. Vuoden 2020 tapahtuman teema oli “aika”.
Kevätlukaudella saimme nauttia myös oppilaitoksemme sisällä olevasta osaamisesta, kun toisen vuoden opiskelijamme Jere Poikolainen piti luennon kansainvälisistä suhteista osana yhteiskuntafilosofian kurssisuoritustaan. Poikolainen on lukio-opintojensa ohella opiskellut Helsingin avoimessa yliopistossa kansainvälistä potiikkaa. Myös koulukuraattorimme Heli Hollari vieraili yhteiskuntafilosofian kurssilla kertomassa kansalaisyhteiskunnasta. Hollari on kansalaisyhteiskunnan maisteriohjelmasta valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteri.
Terveystieto
Lukiossamme on tarjolla kolme terveystiedon kurssia pakollisen kurssin lisäksi. Terveystiedon kaikilla kursseilla on oppikirjana Studeo-digikirja. Tämä antaa mahdollisuuden harjoitella esim. kuvanmuokkausta ja erilaisten kaavioiden piirtämistä tiedollisten tavoitteiden lisäksi ylioppilaskirjoituksia silmällä pitäen. Koronaviruksen aiheuttaman etäopetuksen aikana opiskelijat opiskelivat terveystietoa teamsin ja Studeo-kirjan avulla.
Toimintakertomus 2019-2020Toukokuu 202030.5.2020