Reaaliaineiden opettajien puheenjohtajana on toiminut tänä lukuvuonna Susanna Kajander. Muut reaaliopettajat ovat Vesa Vahtermo, Ari Kallio, Johanna Tanskanen, Marja-Liisa Nykänen sekä Pirjo Ruotsalainen. Opettajat ovat pohtineet yhteisiä aihekokonaisuuksia eri reaaliaineissa. Yhteistyötä pyritään lisäämään eri oppiaineiden välillä. Nämä yhteiset aiheet tulevat korostumaan tulevaisuudessa uudessa opetussuunnitelmassa ja täten myös ylioppilaskokeessa. Reaaliaineiden opettajat ovat yhdessä tutustuneet uuteen Abiitti-ohjelmaan, jolla tulevaisuudessa tehdään ylioppilaskokeet.
Historia
Historian opiskelu lukiossamme kuluneena lukuvuonna on sujunut totuttuun tapaan neljän pakollisen ja kahden syventävän kurssin merkeissä. Syksyllä ensimmäisessä jaksossa järjestettiin kertauskurssi ja ylioppilaskirjoituksiin osallistuminen painottui jälleen syksyn kirjoituksiin. Historian ainereaalin lukuvuonna 2014-2015 kirjoitti yhteensä 30 oppilasta, joka tarkoittaa sitä, että joka kolmas ylioppilaskokelas kirjoitti historian, erittäin hyvin tuloksin.
Syyslukukaudella saimme myös nauttia asiatuntijavierailusta kun Helsingin yliopiston opettaja Pertti Multanen kertoi meille Lähi-Idän tilanteesta. Pieksämäen lukioon hänet saatiin Suomen Akatemian Tietobreikki-toiminnan kautta ja tilaisuus järjestyi maantiedon ja historian oppiaineiden yhteistyönä.
Yhteiskuntaoppi
Yhteiskuntaopissa pääsimme syventämään talousasioiden tietämystä vierailujen merkeissä. Syksyllä osallistuimme kutsuttuina Pieksämäen Nuorkauppakamarin 50-vuotisjuhlaan Poleenissa, jossa kuulimme asiantuntijaesityksiä finanssialasta, tietotekniikasta kuin kansainvälisestä bisneksestä Nuorkauppakamaritoiminnassa.
Kevätkauden alussa tammikuun 30. päivä saimme vieraaksemme Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikasen, joka mediakurssilaisten haastattelemana kertoi meille elävästi työstään ja talouden ajankohtaisista asioista. Haastattelijoiden hyvien kysymysten johdattelemana hän avasi myös joitain mieleenpainuvia esimerkkejä niin työurastaan kuin omasta henkilökohtaisesta elämästään .
Muuten yhteiskuntaopin opiskelu sujui kahden pakollisen ja kahden syventävän kurssin merkeissä. Kertauskurssi pidettiin neljännessä jaksossa juuri ennen kevään kirjoituksia, joihin yhteiskuntaopin kirjoittaminen painottui. Tulostaso tämän lukuvuoden ylioppilaskirjoituksissa oli erittäin hyvä.
Biologia ja maantiede
Biologian ja maantieteen kursseista (ope Johanna Tanskanen) järjestettiin lukuvuoden aikana kaikki pakolliset ja syventävät kurssit. Lisäoppia hankittiin soveltavalla Suomen maantieteen (GE5) kurssilla, jonka aikana opiskelijat tutustuivat mm. Pieksämäen maankäytön suunnitteluun vierailemalla teknisessä virastossa. Kevään ja kesän aikana muutama opiskelija kerää perhos- ja kasvikokoelmaa biologian osaamista syventääkseen. Kemian opettajan (Heli Turunen) ja biologian yhteistyönä järjestettiin kevätlukukaudella laborointikurssi, jossa tutkittiin mm. veriryhmiä, vesien rautapitoisuutta ja entsyymien toimintaa käytännössä. Historian ja maantieteen yhteisluennolla Pertti Multanen kertoi Lähi-idän kiehuvasta tilanteesta. Lukiolle hankittiin lukuvuoden aikana sääasema, jonka avulla tehtiin mm. sääennusteita. Biologian kirjoittajia oli perinteiseen tapaan syksyllä runsaasti, maantieteen kirjoitusten painottuessa kevääseen.
Terveystiedon ja ihmisbiologian kurssit vierailivat Kuopion yliopiston lääketieteelliseen, hammaslääketieteelliseen ja farmasian tiedekuntaan. Retki oli antoisa; opiskelijat saivat suunniteltavaksi mm. uuden särkylääkkeen ja polvinivelten liikkuvuuttakin tutkittiin. Opettajilta vielä kerran erityiskiitos retkelle osallistuneille opiskelijoille aktiivisuudesta.
Katsomusaineet
USKONTO
Uskonnon opetuksesta on vastannut pääasiassa Ari Kallio. Susanna Kajander on pitänyt muutaman uskonnon kurssin. Tänä lukuvuonna on ollut uutta koulun ulkopuolelle suuntautuminen. Seurakunnan nuorisotyön kanssa on tehty yhteistyötä osallistumalla isoiskoulutuksen toteuttamaan joulukirkkoon, ja vierailemalla UE2 -kurssin kanssa vanhassa kirkossa. Saman ryhmän kanssa vierailtiin myös ortodoksikirkossa. Lukiolla on vieraillut seurakunnasta lähetystyöntekijöitä kertomassa työstään. Susanna Kajander toteutti UE4 -kurssin opiskelijoiden kanssa Helsinkiin matkan, jolla tutustuttiin eri uskonnollisiin yhteisöihin. Eri uskontokuntien edustajia kävi myös vierailuilla oppitunneilla.
ELÄMÄNKATSOMUSTIETO
Elämänkatsomustiedon kursseja on voinut tänä vuonna suorittaa itsenäisesti. Susanna Kajander vastaa myös ensi vuonna kontaktiopetuksena järjestettävistä elämänkatsomustiedon kursseista. Omien ja toisten mielipiteiden, arvomaailman, asenteiden ja uskomusten arvioiminen ja niistä keskusteleminen auttavat paljon oman elämänkatsomuksen muodostamisessa.
Psykologia
Kiinnostus psykologiaa kohtaan on näkynyt tänä vuonna kurssivalinnoissa. Monet valitsivat pakollisen psykologian kurssin lisäksi syventäviä ja soveltavia kursseja. Opettaja Susanna Kajander iloitsi, että abiturienttien motivaatio, sinnikkyys ja ahkeruus palkittiin niin syksyn kuin kevään ylioppilaskirjoitusten tulosten myötä. Psykologian kursseilla on tehty yhteistyötä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa. Tarkoituksena on ollut teoriatiedon kytkeminen käytäntöön sekä työelämään tutustuminen. Tunneilla on käynyt vierailijoita ja kurssilaiset ovat käyneet katsomassa teatteriesitystä ja tutustuneet Hiekanpään päiväkodin toimintaan.
Filosofia
Filosofian pakollisen kurssin lisäksi tänä vuonna toteutuivat myös kaksi syventävää kurssia. Filosofian opiskelu on ollut monelle haastavaa, mutta myös todella antoisaa. Filosofiseen ajatteluun tutustuminen ja filosofisten kysymysten pohtiminen ovat avanneet opiskelijalle uusia näkökulmia ja ohjanneet kriittiseen ajatteluun suvaitsevaisuutta unohtamatta.Tunneilla on keskusteltu paljon ryhmissä ja tehty myös ryhmätöitä. Hyvä ilmapiiri, opiskelijoiden luovuus ja ajattelun monipuolisuus ovat ilahduttaneet tänä vuonna opettajana toiminutta Susanna Kajanderia.
Terveystieto
Terveystiedon opetuksesta on vastannut Pirjo Ruotsalainen. Lukiossamme on tarjolla kolme terveystiedon kurssia pakollisen lisäksi. Tänä lukuvuonna terveystiedossa on ollut käytössä TE1- kurssilla digikirja, Vita 1. Näin opiskelijoilla ei ole ollut paperikirjaa ensimmäisellä terveystiedon kurssilla, vaan opiskelussa on käytetty koulun iPadeja, kannettavia tietokoneita ja tietysti omat laitteet ovat olleet sallittuja opiskelussa aina älypuhelimia myöten. TE2-kurssilla on ollut käytössä opettajan tekemä digitaalinen ”tehtäväkirja”, ja tavoitteena oli opiskella asioita opiskelijalähtöisesti ts. opiskelijat ovat itse hakeneet, muokanneet yhdessä sekä jakaneet omia tuotoksiaan muille. TE3-kursilla opiskelijat ovat perehtyneet monipuolisesti mm. terveyteen ja hyvinvointiin liittyviin tutkimuksiin. Kertauskurssi on nimensä muksisesti ollut kertaava kurssi ylioppilaskirjoituksia silmällä pitäen. Kaikilla kursseilla on korostunut yhdessätekeminen pienissä ryhmissä. Terveystiedon ja biologian ryhmät tekivät yhteisen tutustumisretken Kuopion Yliopiston kampukselle.
Toimintakertomus 2014-2015Toukokuu 20156.5.2015