Kuvataide
Kuvataiteen kursseille osallistuminen on ollut lukuvuoden aikana vaihtelevaa. Pakollisten KU1 (3 kpl) ja KU2 (2kpl) kurssien lisäksi syventävillä kursseilla on ollut vähän osallistujia. KU3 kurssia ei voitu toteuttaa lainkaan ja KU4 toteutettiin pääasiassa itsenäisenä opiskeluna. KU1 kurssi on toteutettu hajautettuna kolmen ensimmäisen jakson aikana liikunnan ja musiikin kanssa. Lukiodiplomin suoritti tänä lukuvuonna yksi opiskelija Enni Nykänen. Opiskelijat ovat olleet mukana dokumentoimassa kuvaamalla ja videoimalla juhlia. Videot on voinut vapaasti käydä kopioimassa omalle muistitikulle koulun tietokoneilta. Kuvataiteen luokaa on käytetty varsin ahkerasti muidenkin oppiaineiden opiskelussa, ryhmätöiden tekemisessä ja hyppytunneilla. Yhteistyö Seutuopiston ja nuorten kuvataidekoulun kanssa on jatkunut hyvin. He ovat pitäneet kurssejaan mm keramiikassa iltaisin ja viikonloppuisin.
Ari Kallio
Liikunta
Lukiossa on liikuttu monipuolisesti lukuvuoden aikana ja opiskelijat ovat osallistuneet liikunnan kursseille ja liikuntakerhoon ahkerasti. Pakollisella liikuntakurssilla liikuttiin perinteisimpien liikuntamuotojen parissa kun taas valinnaisliikunnassa liikkuminen on vapaaehtoisempaa, on kohotettu kuntoa ja palloiltu erilaisten pallopelien merkeissä. Syksyllä saimme mahdollisuuden mennä Pikku-Kerttulaan ulkoiluttamaan vanhuksia liikuntatunnilla. Kokemus oli opiskelijoille mieluisa.
Perinteiset poloneesi ja wanhat tanssit ovat liikunnassa kohokohtia opiskelijoille. Wanhojen tanssien esitys oli suurelle yleisölle Veturitorilla, jonne opiskelijat olivat suunnitelleet koristelut.
Liikuntakerhossa on harrastettu maanantai-iltaisin ja perjantai-iltapäivisin mm. pingistä, sählyä, sulkapalloa sekä erilaisia lihaskuntoharjoitteita.
Kolululiikuntaliiton kilpailuihin lukion opiskelijoita osallistui mm. uintiin sekä yleisurheiluun. Yksi opiskelija suoritti lukion liikuntadiplomin.
Pirjo Ruotsalainen
Musiikki
Lukioon saatiin syksyn puolivälissä uusia soittimia: Kitarat, kosketinsoittimet, ukulelet ja kanteleet antoivat pakollisten ja soveltavien kurssien opiskeluun uutta vauhtia. Pakollisilla kursseilla harjoiteltiin ahkerasti ryhmämusisointia ja kerrattiin perusasioita bändisoittimilla. Moodlea käytettiin musiikkitiedon tehtävien palautusalustana ja artikkelien lukemiseen. Kuoro- ja orkesterikursseilla valmistettiin kappaleita koulun erilaisia tilaisuuksia ja viihdekonserttia varten. Tämän vuoden Lucia-neidot olivat lukiolaiset Rosa-Maria Raitio, Vilma Tarkiainen ja Sini Liimatainen. Kevään perinteinen viihdekonsertti ”Lukio soi ja tanssii” pidettiin Poleenissa huhtikuun 27. päivänä. Konsertissa nähtiin kuoro-, bändi- ja solistiesitysten ohella tanssia ja kehorytmejä ja lopuksi yleisö sai osallistua yhteislauluihin. Peruskoululaisia osallistui konserttiin avustajina ja solisteina. Konsertista vastasi opiskelijoista koostuva Musiikinharrastajien yhdistys. Musiikin lukiodiplomin suoritti Aino Jouha.
Päivi Leisti
Opinto-ohjaus
Lukuvuonna 2015 – 2016 ei ensimmäisen vuoden opiskelijoiden ohjelmassa ollut erillisiä opinto- ohjaustunteja, vaan lukiotulokkaita ohjattiin ryhmänohjaustunneilla ja opinto-ohjaajan infotuokioissa. Syyskaudella opiskelijoille toteutettiin tulohaastattelut. Keväällä muutamia opiskelijoita koulutettiin perinteiseen tapaan tutorkurssilla lukiotulokkaiden lähiohjaajiksi.
Toisen vuoden opiskelijoille järjestettiin tietoiskut tarjolla olevista yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkinnoista. Niihin liittyen opiskelijat tekivät jatko-opiskelusuunnitelman, joka tarkistettiin opinto-ohjaajan kanssa. Samalla perehdyttiin hakujärjestelmään ja eri alojen valintavaatimuksiin. Työelämäyhteyksiä vahvistettiin toukokuussa Pop Up Duunipäivänä. Se toteutettiin yhteistyössä Huoltamo-hankkeen ja paikallisten yritysten kanssa. Duunipäivän aikana lukion toisen vuoden opiskelijoilla oli mahdollisuus tutustua johonkin yritykseen tai työpaikkaan Pieksämäellä.
Abiturienttien opinto-ohjauksessa on keskitytty ammatinvalinnan ohjaukseen. Ohjauskeskustelujen lisäksi oli syksyn ohjelmassa vierailukäynti Studia-messuille Helsinkiin. Korkeakoulujen abipäivillä oli mahdollisuus itsenäisesti käydä mm. Kuopiossa, Joensuussa ja Jyväskylässä. Lisäksi lukiolla on lukuvuoden aikana vieraillut useita ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoita esittelemässä korkeakouluopiskelua.
Ari Holkko
Toimintakertomus 2015-2016Kesäkuu 20164.5.2016