Reaaliaineiden opettajien puheenjohtajana on toiminut tänä lukuvuonna Susanna Kajander. Muut reaaliopettajat ovat Vesa Vahtermo, Ari Kallio, Johanna Tanskanen, Marja-Liisa Nykänen sekä Pirjo Ruotsalainen. Opettajat ovat päivittäneet ahkerasti uusia, ensi syksynä voimaan tulevia opetussuunnitelmia. Uusissa opetussuunnitelmissa oppiaineiden välinen yhteistyö tulee lisääntymään. Reaaliaineissa on tutustuttu uuteen sähköiseen ylioppilaskoejärjestelmään, Abittiin. Abitilla on tehty kurssikokeita useissa reaaliaineissa ja osallistuttu myös valtakunnallisiin harjoituskokeisiin.
Biologia ja maantiede
Biologian ja maantieteen kursseista järjestettiin lukuvuoden aikana kaikki pakolliset ja syventävät kurssit. Biologian kirjoittajien pääjoukko ahkeroi syksyn yo-kokeissa menestyksekkäästi. Lukuhommien lomassa abit Pinja Havu, Rebekka Hallenberg, Karoliina Jäppinen, Ronja Juhanpelto ja Iida Kokkinen pitivät syksyn ysipäivän biologian ja maantieteen opiskelun lukioesittelyn ysiluokkalaisille. Suurkiitos teille mahtavasta ihmisen anatomian ja mikroskopoinnin demotuokiosta.
Joukko maantieteen opiskelijoita osallistui sähköiseen harjoituskokeeseen 6.4.2016. Kokeessa piirrettiin mm. tsunamiaaltoja ja suunniteltiin reittejä pohjakartalle perinteisen tekstin tuottamisen lisäksi. Maantieteen aluetutkimuskurssilla (ge4) tutkittiin ja tuotettiin aineistoja Pieksämäen alueesta paikkatieto-ohjelmien avulla.
Biologian soveltavaa opetusharjoittelua Pieksämäen lukiossa suoritti ihmisbiologian kurssilla Neea Heinonen. Kiitos Neealle havainnollisesta opetuksesta.
Kevään ja kesän aikana Iida Kokkinen 3C kokosi biologian lajintuntemusta syventääkseen kasvikokoelman. Henri Weide 2C keräsi vastaavasti perhoskokoelman. Henri Weide: ”Viime keväänä (2015) aloin tekemään lukion biologian kurssia 8 eli kokoelman tekoa, itsenäisenä. Varusteita ei minulla ollut ennestään joten hankin haavin (pyydystys), etyylieetteriä (tainnutus), neulat (lävistys), levityslaudan ja säilytysrasian, jotta pääsin aloittamaan.
Haasteena oli huono perhoskesä. Toinen haaste oli ketojen ja niittyjen vähäisyys, mistä perhosia olisi löytynyt. Sain yhteensä noin 60 perhosta joista eri lajeja oli noin 40. Valtaosa perhosista oli tummia, valkeita tai oranssin mustia. Värikkäitä ja kuviollisia perhosia oli vähän kun taas yöperhosia oli huomattavan paljon.
Perhosjahti kesti minulla alkusyksyyn ja kyseisenä syksynä hoidin myös ns. paperi työt. Seuraavana vuonna (2016) kevättalvesta palautin työn opettajalle. Opettaja piti minulle pienen tentin kokoelman lajintuntemuksesta ja ekologiasta, ja sen tehtyäni sain kurssin suoritetuksi.”
Toteutimme yhteisen vierailun historian opiskelijoiden kanssa Kuopion luonnontieteelliseen museoon 14.1.2016. Biologian opiskelijat tutustuivat mm. lintujen ekologiaan.
Toteutimme yhteisen vierailun historian opiskelijoiden kanssa Kuopion luonnontieteelliseen museoon 14.1.2016. Biologian opiskelijat tutustuivat mm. lintujen ekologiaan.
Historia ja Yhteiskuntaoppi
Historian opiskelu lukiossamme kuluneena lukuvuonna on sujunut neljän pakollisen ja kahden syventävän kurssin merkeissä. Syksyllä ensimmäisessä jaksossa järjestettiin kertauskurssi, sillä ylioppilaskirjoituksiin osallistuminen painottui syksyn kirjoituksiin. Kaiken kaikkiaan lukuvuonna 2015-2016 yli kolmasosa ylioppilaskokelaista osallistui historian kirjoituksiin hyvin tuloksin.
Tammikuussa teimme yhdessä biologian opiskelijoiden kanssa onnistuneen vierailun Kuopion museoon. Siellä teimme aikamatkan kivikaudelta kohti nykypäivää, ja saimme myös konkreettisesti tuntumaa savutuvan asukkaiden arkeen.
Yhteiskuntaopin opiskeltiin kaksi pakollista ja kaksi syventävää kurssia. Kertauskurssi pidettiin neljännessä jaksossa juuri ennen kevään kirjoituksia, joihin yhteiskuntaopin kirjoittaminen painottui. Tulostaso tämän lukuvuoden ylioppilaskirjoituksissa oli erittäin hyvä.
Katsomusaineet
USKONTO
Tänä lukuvuonna on pidetty ainoastaan uskonnon pakolliset kurssit UE1, UE2 ja UE3. Ylioppilaskirjoituksissa uskonnon kirjoiti syksyllä yksi ja keväällä kaksi abiturienttia. 22.12.2015 vietimme Uudessa kirkossa joulujuhlaa laulamalla kauneimpia joululauluja ja mukana oli myös seurakunnan nuorten bändi. UE2 kurssilla vierailimme opiskelijoiden kanssa luterilaisessa ja ortodoksisessa kirkossa sekä helluntaiseurakunnan rukoushuoneella.
ELÄMÄNKATSOMUSTIETO
Elämänkatsomustiedon kursseja on voinut tänä vuonna suorittaa kontaktiopetuksena, sillä kirkkoon kuulumattomien opiskelijoiden määrä on lisääntynyt. Susanna Kajander vastaa myös ensi vuonna järjestettävien elämänkatsomustiedon kurssien opetuksesta. Elämänkatsomustiedon tunneilla on keskusteltu ja pohdittu nuorten oman maailmankatsomuksen ja identiteetin kannalta keskeisiä asioita. Omia mielipiteitä, arvomaailmaa, asenteita ja uskomuksia on päästy haastamaan myös erilaisten vierailijoiden ja vierailujen avulla.
Psykologia
Psykologian opetuksesta on vastannut tänä vuonna Susanna Kajander. Psykologian opiskelu on usein nuorille mieluisaa, koska se auttaa ymmärtämään niin omaa kuin muiden ihmisten toimintaa. Monet kokevat tarvitsevansa psykologiaa myös lukion jälkeisissä opinnoissaan. Psykologian kaikilla tarjolla olevilla kursseilla onkin riittänyt opiskelijoita. Kursseilla on tehty yhteistyötä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa. Esimerkiksi psykologian 5. kurssilla käytiin tutustumassa psykoterapeutin työhön.
Filosofia
Filosofian pakollisen kurssin lisäksi tänä vuonna toteutuivat Susanna Kajanderin johdolla myös kaksi syventävää kurssia. Syksyllä uuden filosofian sähköisen ylioppilaskokeen suorittaa muutama opiskelija. Nuoret ovat kokeneet filosofian opiskelun välillä haastavaksi, mutta myös todella antoisaksi. Filosofiseen ajatteluun tutustuminen ja filosofisten kysymysten pohtiminen ovat avanneet opiskelijoille uusia näkökulmia ja ohjanneet kriittiseen ajatteluun suvaitsevaisuutta unohtamatta.Tunneilla on keskusteltu paljon ryhmissä ja tehty ryhmätöitä. Joitakin kurssien teemoihin liittyviä vierailuja on myös pystytty järjestämään.
Terveystieto
Terveystiedon opetuksesta on vastannut Pirjo Ruotsalainen. Lukiossamme on tarjolla kolme terveystiedon kurssia pakollisen lisäksi. Tänä lukuvuonna terveystiedossa otettiin yhdellä ryhmällä käyttöön Tabletkoulun TE1-kurssi. Tabletkoulun materiaalit ovat kokonaan digitaalisia, ja näin tarjoaa mahdollisuuden harjoitella tietotekniikan käyttöä terveystiedon tuntien lomassa. Ylioppilaskoejärjestelmää, Abittia, on käytetty kurssikokeissa.
Toimintakertomus 2015-2016Kesäkuu 20164.5.2016