Kuluneen lukuvuoden aikana lukiokoulutuksen kohtaama muutospaine ja kritiikki on ollut poikkeuksellisen voimakasta. Jälleen kerran ylioppilastutkinnon asemaa valtakunnallisena tason mittarina ollaan kyseenalaistamassa. Uusia opetussuunnitelmia viimeistelevä ja sähköisen ylioppilastutkinnon toimeenpanoon valmistautuva lukioväki on seurannut keväistä keskustelua ristiriitaisin tuntein. Arjen keskellä syvällisempään pohdintaan ei kuitenkaan ole jäänyt liiemmälti aikaa. Toivottavasti lähitulevaisuudessa ei tarvitse joka kevät erikseen perustella lukiokoulutuksen tarpeellisuutta, vaan tuottamamme koulutuksen merkitys tunnustetaan itsestään selvyytenä.
Lukuvuoden aikana on päivitetty koulutyön tärkein asiakirja, opetussuunnitelma, joka otetaan käyttöön 1.8.2016. Kurssien sisällöt ja työskentelytavat muuttuvat seuraavan lukuvuoden kuluessa. Opetussuunnitelman päivittäminen tehtiin erittäin lyhyessä ajassa vain yhden lukuvuoden aikana. Opettajakunta paneutui työhön tarmokkaasti ja erityiskiitoksen ansaitsevat päivitystä koordinoineet opettajat Ari Holkko ja Johanna Tanskanen.
Uudessa opetussuunnitelmassa on päivitetty tuntijako, oppimiskäsitys, toimintakulttuuri sekä koulumme arvopohja. Soveltavien kurssien viimeistelytyötä tehdään vielä seuraavan lukuvuoden aikana. Toiminta-ajatuksemme olemme kiteyttäneet seuraavasti: ”Pieksämäen lukio on aikuistuvan nuoren yksilöllinen kasvupaikka.” Opiskelijalähtöisyys, keskinäinen kunnioitus, tavoitteellisuus ja jatkuva oppiminen ovat toimintaamme ohjaavia arvoja.
Ylioppilastutkinnon sähköistäminen eteni lukuvuoden aikana suurin harppauksin. Syksyllä osallistuimme vapaaehtoiseen harjoituskokeeseen ja siitä saatujen oppien myötä keväällä pidetty pakollinen harjoituskoe sujui täysin ilman ongelmia. Lukuvuoden aikana sähköisiä kokeita on pidetty kymmeniä useissa oppiaineissa, joten ylioppilastutkintolautakunnan Abitti –koejärjestelmä on tullut tutuksi lähes jokaiselle opettajalle ja opiskelijalle. Näyttääkin siltä, että seuraavana lukuvuonna edessä olevia sähköisiä ylioppilaskokeita ei tarvitse jännittää sillä järjestelyt on testattu ja todettu toimiviksi.
Kehittämishankkeita liukuhihnalla
Lukuvuoden aikana valtion opetusviranomaiset käynnistivät pikavauhdilla erilaisia lukiokoulutuksen kehittämishankkeita. Opetusministeriö haki keväällä lukioita mukaan tuntijakokokeilun, ”Uusi lukio – Uskalla kokeilla”, minkä tavoitteena on saada kokemuksia suuremman opiskelijakohtaisen valinnaisuuden mahdollistamisesta ja sen toimivuudesta.
Tuntijakokokeiluun hakeutui ennakoitua vähemmän oppilaitoksia, johtuen osin rahoituksen puutteesta ja erittäin kireästä aikataulusta. Pohdimme kokeiluun hakemista perusteellisesti ja päädyimme Pieksämäellä pysyä normaalissa tuntijaossa, osittain myös opiskelijoilta saamamme kriittisen arvion vuoksi.
Uusi lukio – uskalla kokeilla ohjelman osana Opetushallitus käynnisti keväällä erillisenä hankkeena lukioiden kehittämisverkoston toiminnan. Kehittämisen tavoitteena on lukiokoulutuksen uudistaminen pedagogisesti ja toiminnallisesti niin, että se kykenee vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.
Opetushallitus asetti vielä keväällä haettavaksi hankerahaa innovatiivisten oppimisympäristöjen edistämiseksi lukiokoulutuksessa. Avustettavien hankkeiden tavoitteena on kehittää valtakunnallisesti levitettävissä olevia pedagogisia työtapoja, toimintamalleja ja oppimisympäristöjä.
Hankkeiden ja kokeilujen tarpeellisuutta ei ole syytä epäillä. Hankkeiden ajoitus ja kireät hakuajat saavat pohtimaan kuinka kaukana Opetusministeriön ja Opetushallituksen virkamiehet ovat lukiokoulutuksen arjesta. Toivottavasti itäsuomalaisten lukioiden yhteinen hanke innovatiivisten oppimisympäristöjen edistämiseksi saa myönteisen päätöksen ja saamme koulullemme kehittämisrahaa vauhdittamaan uudistumistamme.
Takaisin omalle paikalle?
Tänä keväänä valmistuva ikäluokka nousi tulosvertailussa valtakunnan keskikastiin. Näyttää siltä, että olemme jälleen omalla paikallamme. Koulumme huiput pärjäävät tulosvertailussa valtakunnan kärkikastille kuten aina ennenkin. Kokonaisuudessaan valmistuvien osalta ylioppilastutkinto meni hyvin. Kaikista todistusarvosanoista lähes puolet (48%) on valtakunnan keskiarvon yläpuolella, eli M, E tai L. Edellisvuoteen verrattuna hyvien arvosanojen määrä kasvoi yli 10% -yksikköä. Lämpimät onnittelut kaikille ylioppilaskokelaille hienoista tuloksista!
Tuloksen takana on kuitenkin se tosiseikka, että valitettavasti noin 9% ikäluokasta ei läpäissyt tutkintoa. Tällä kertaa emme onnistuneet parhaimmalla mahdollisella tavalla heikompien opiskelijoiden kanssa. Pudotus tuloslistoilla olisi ollut pieni hinta siitä, että kaikki olisivat saaneet valkolakin tässä juhlassamme. Toivottavasti ensi syksynä juhlitaan normaalia isommalla porukalla!
Väistötiloihin
Työntäyteisen lukuvuoden kevätkiireiden keskelle saimme koulun täyteen väkeä kun yläkoululaiset tulivat kevään kirjoitusten jälkeen väistötiloihin kouluumme. Viimeisen jakson ajaksi lukujärjestykset uusittiin ja lukion vaatima tila minimoitiin jotta yläkoululle saatiin mahdollisimman paljon opetustiloja. Yllätyksekseni tiivis yhteiselo on sujunut erinomaisesti ja kiitänkin molempien koulujen väkeä kärsivällisyydestä ja joustamisesta.
Meriluodon koulun sisäilmaongelmat osoittautuivat niin pahoiksi, että alun perin kevääksi suunnitellusta ratkaisusta tulikin kolmen vuoden mittainen. Lukio siirtyy Huvilakadulle Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Seurakuntaopiston naapuriin. Tiloissa tehdään kesän aikana tarvittavia muutostöitä ja luotan siihen, että saamme koulutyön sujumaan hyvin myös väistötiloissa. Uusi tuo tullessaan myös mahdollisuuksia, joita emme vielä ole havainneet.
Oppilaskunnan hallitus on toiminut jälleen erinomaisen aktiivisesti suunnitellen opiskelijoiden olohuoneen kalustuksen, osallistuen opetussuunnitelmatyöhön ja luonut myönteistä ilmapiiriä erilaisten tapahtumien avulla. Opiskelijoiden innokkuus osallistua Huvilakadun koulutilan suunnitteluun oli myös erittäin positiivinen yllätys.
Oppilaitoksellamme on takana 107 vuotta ja lukiostamme on maailmalle lähtenyt yhteensä 7316 ylioppilasta, kun mukaan lasketaan syksyllä valmistuneet 6 ja keväällä valmistuvat uudet 69 ylioppilasta. Viimeisellä kouluviikolla minulla on ollut ilo ja kunnia kohdata 60 ja 50 vuotta sitten koulustamme valmistuneita ja kuulla heidän muistoja sekä tarinoita. Koulumme hengessä tuntuu olevan jotakin pysyvää ja arvokasta minkä viemme – toivottavasti vain väliaikaisesti – Huvilakadulle.
Menneen lukuvuoden aikana on tuntunut liian usein siltä, että täytyy juosta koko ajan kovempaa pysyäkseen edes paikallaan. Kiitän kaikkia opettajia ja henkilökuntaa työntäyteisen ja raskaan lukuvuoden aikana hyvin tehdystä työstä. Lomalla on aikaa edetä rauhallisesti kävellen.
Rentouttavaa kesää kaikille kouluyhteisön jäsenille ja yhteistyökumppaneille toivottaen, 4.6.2016
Vesa Vahtermo, rehtori
Toimintakertomus 2015-2016Kesäkuu 20164.5.2016