Kuvataide
Opettaja Ari Kallio
Tänä lukuvuonna kuvataidetta on opetettu uusissa tiloissa Hiekanpäässä ja opeteltu tulemaan näissä tiloissa toimeen, mikä on onnistunutkin varsin hyvin. Uusi luokka on osoittautunut tilavaksi ja toimivaksi sekä kuvataiteen, että muidenkin oppiaineiden opetuksessa. Opiskelijamäärät eri kursseilla ovat vaihdelleet varsin paljon.
Tämän lukuvuoden haasteena on ollut ottaa vanhojen opetussuunnitelmien rinnalla käyttöön uutta OPS:ia ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kanssa. Perinteisen tekemisen rinnalla tietokoneet ovat olleet varsin ahkerassa käytössä sekä töiden suunnittelussa että toteuttamisessa. KU1-, vKU2- ja vKU5-kurssien sisältöihin on voitu liittää uutena 3D-suunnittelua ja –tulostamista. Syksyllä saimme käyttöön MiniFactory-tulostimen ja suunnittelussa käytimme lähinnä TinkerCad-ohjelmaa. Tämä on vielä uutta ja kehittyvää tekniikkaa, mutta olemme voineet vähän tutustua perusasioihin ja harjoitella pienten esineiden suunnittelua ja tulostamista. Tietokoneiden toimivuus uuden tekniikan kanssa on asettanut omia haasteitaan.
Keväällä lukiollemme hankittiin myös VR-laseja. Näin on mahdollistunut 3D-kuvien ja –videoiden katselu. Googlen Katunäkymä-sovelluksella on mahdollistunut myös omien 3D-kuvien tekeminen. 3D-kuvien ottamista on harjoiteltu vKU5-kurssilla.
Toukokuussa lukio sai tulla mukaan Seutuopiston ja kuvataidekoulun yhteiseen näyttelyyn Poleeniin. Pienoismalleja, 3D-tulostuksia ja linopainotöitä oli esillä Poleenin ala-aulassa.
Kuvataiteen diplomityön sai valmiiksi tänä lukuvuonna kolme opiskelijaa: Sofia Kaukoranta, Jenni Peltonen ja Tilmaria Räty.
Käsityön lukiodiplomin suoritti tänä lukuvuonna kaksi opiskelijaa: Sofia Kaukoranta ja Anni Tiusanen.
Liikunta
Tänä lukuvuonna liikunnassa tapahtui suuria muutoksia johtuen siirtymisestä urheilutalolta Seurakuntaopiston pieneen liikuntasaliin. Lisäksi ylioppilaskirjoitukset ovat liikuntasalissa, ja siksi lukiolaiset ovatkin liikkuneet ahkerasti Hiekanpään tekonurmella sekä kuntosaleilla.
Poloneesi esitettiin urheilutalolla ja kolmoset osallistuivat kiitettävästi perinteiseen poloneesiin. Wanhojen tanssit tanssittiin juhlavasti Veturitorilla.
Liikuntakerho on toiminut maanantai-iltaisin.
Neljä opiskelijaa on suorittanut liikuntadiplomin: Juulia Heinonen, Maija Kuivalainen, Suvi Pelkonen ja Katriina Sepponen.
Pirjo RuotsalainenMusiikki
Musiikkia on opiskeltu tänä lukuvuonna Meriluodon C-rakennuksen entisessä auditoriossa, josta kesän aikana tehtiin yhteinen tila peruskoulun ja lukion musiikin opetukselle. Luokkaan saatiin mahtumaan kaikki kitarat, pianot yms. luokkasoittimet. Lukion opiskelijat joutuivat tosin välillä siirtymään kesken päivän Huvilakadulta musiikin tunnille.
Pakollisilla kursseilla päästiin heti alkusyksystä yhteissoiton makuun, kun kaikille riitti jokin sointusoitin. Kuoro/yhtyelaulukurssin harjoitukset pidettiin maanantaisin Huvilakadulla ja orkesteri/bändikurssin keskiviikkoisin musiikin luokassa. Kuoroon osallistui n. 15 ja orkesteritoimintaan n. 10 opiskelijaa.
Lukion Lucia-neidot – kaikki ’ykkösiä’ – Taika Määttänen, Jenna Kantola, Anu Karppinen ja Siiri Lemettinen toivat valon tervehdyksen lukion aulaan tiistaiaamuna 13.12.2016. Niko Kohvakka huolehti legendan luvusta.
Bändisoittajat ja laulajat järjestivät yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa ohjelmallisen ”joulujuhlan” Seurakuntaopiston auditoriossa ke 21.12. Huhtikuun perinteisestä viihdekonsertista muodostui myös opiskelijoiden näköinen, kun he vastasivat kaikki yhdessä kappaleiden harjoituksista ja konsertista viime metreillä. Konsertin teemana oli ”Suomalaista musiikkia ja muita klassikoita”. Lakkiaismusiikit sujuivat opiskelijoilta ammattilaisen tavoin sekä syksyllä että keväällä.
Päivi Leisti
Opinto-ohjaus
Ensimmäisen vuoden opiskelijoilla oli uuden opetussuunnitelman mukaisesti opinto-ohjaustunteja kolmessa ensimmäisessä jaksossa. Oppitunnit toteutettiin moniammatillisena yhteistyönä eli kaikki opettajat olivat opinto-ohjaajan tukena toteuttamassa kurssia. Teemoina olivat opiskelutaidot, oppimaan oppiminen, lukio-opintojen suunnittelu sekä itsetuntemus ja elämänhallintataidot.
Loppusyksyn aikana ensimmäisen vuoden opiskelijoille toteutettiin tulohaastattelut. Keväällä muutamia opiskelijoita koulutettiin perinteiseen tapaan tutorkurssilla lukiotulokkaiden lähiohjaajiksi
Toisen vuoden opiskelijoille järjestettiin tietoiskut tarjolla olevista yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkinnoista. Niihin liittyen opiskelijat tekivät jatko-opiskelusuunnitelman, joka tarkistettiin opinto-ohjaajan kanssa. Samalla perehdyttiin hakujärjestelmään ja eri alojen valintavaatimuksiin.
Työelämäyhteyksiä vahvistettiin toukokuussa ”Tuhat nuorta johtajaa”- kampanjan avulla. Se toteutettiin yhteistyössä Pieksämäen Nuorkauppakamarin ja paikallisten yritysten kanssa. Päivän aikana lukion toisen vuoden opiskelijoilla oli mahdollisuus paikan päällä tutustua jonkun johtajan tai esimiehen työtehtäviin.
Abiturienttien opinto-ohjauksessa on keskitytty ammatinvalinnan ohjaukseen. Ohjauskeskustelujen lisäksi oli syksyn ohjelmassa vierailukäynti Studia-messuille Helsinkiin. Korkeakoulujen abipäivillä oli mahdollisuus itsenäisesti käydä mm. Kuopiossa, Joensuussa ja Jyväskylässä. Lisäksi lukiolla on lukuvuoden aikana vieraillut ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoita ja -kouluttajia esittelemässä korkeakouluopiskelua.
Ari Holkko
Toimintakertomus 2016-2017Kesäkuu 20179.5.2017