Matemaattiset aineet
Kohti uudistuvaa ylioppilastutkintoa
Matematiikan tiimin vuosikertomus 2016-17
Lukuvuosi 2016-2017 alkoi uusissa tiloissa Huvilakadulla. Tämä ja uusien opetussuunnitelmien käyttöönotto on ollut haasteena lukuvuoden aikana. Erityisesti matematiikkaan tullut uusi ensimmäinen yhteinen kurssi on ollut iso muutos aikaisempaan verrattuna.

Sitruunakello

Sitruunakello

Sitruunakello

Sitruunakello
Myös sähköisten kokeiden ja ohjelmien tulo matematiikkaan on ollut haastavaa, onneksi lukuvuoden aikana käytettävät ohjelmat ovat vakiintuneet. Sähköisten kokeiden tekemistä ja vastaamista on harjoiteltu lukuvuoden aikana.
Koulullamme kävi vierailemassa entinen YTL:n matematiikan jaoksen sensori, joka kertoi sensorin näkökulmaa ylioppilaskokeeseen liittyen sekä pitkän että lyhyen matematiikan kirjoittajille. Valitettavasti tämä oli viimeinen kerta, kun hän vieraili koulullamme. Sekä opiskelijat ja opettajat ovat pitäneet vierailua mielenkiintoisena ja virkistävänä.

Raimo Seppänen esittelee pisterajojen vaihtelua eri kirjoituskerroilla

Raimo Seppänen esittelee pisterajojen vaihtelua eri kirjoituskerroilla

Raimo Seppänen esittelee pisterajojen vaihtelua eri kirjoituskerroilla

Raimo Seppänen esittelee pisterajojen vaihtelua eri kirjoituskerroilla

Entiset lukiolaiset Jaakko Kauhanen ja Eetu Karjalainen kävivät apuopettajina kemian tunneilla.

Matematiikan kokeen ryhmätehtävä. Matematiikan ja kemian kokeissa joillakin kursseilla osa koetehtävistä suoritetaan ryhmässä.

Natriumkloridiliuoksen elektrolyysi