Reaaliaineiden opettajien puheenjohtajana on toiminut tänä lukuvuonna Susanna Kajander. Muut reaaliopettajat ovat Vesa Vahtermo, Ari Kallio, Johanna Tanskanen, Marja-Liisa Nykänen sekä Pirjo Ruotsalainen.
Biologia ja maantiede
Maantiede aloitti sähköisten ylioppilaskokeiden sarjan ja kokeeseen osallistui viisi Pieksämäen lukion opiskelijaa. Pieksämäen lukio osallistui myös maantieteen kansalliseen kilpailuun saavuttaen hyviä tuloksia.Perinteitä noudattaen ysipäivän biologian ja maantieteen osuuden hoitivat kakkoset ja abit. Opiskelijat opettivat yläkoululaisille mm.piirto-ohjelmien, kuten Gimpin, käyttöä sekä ihmisen anatomiaa. Lopuksi Tiina Hietanen kertoi ysiyleisölle lumoavasti maantieteen opiskelusta. Suurkiitos kaikille ysipäivään osallistuneille opiskelijoille! Vierailu Kuopion lääketieteelliseen ja farmasian tiedekuntaan järjestettiin joulukuussa. Bussilastillinen opiskelijoita sai retkellä myös yleistietoa yliopisto-opinnoista.23.2. syöpätutkija Arto Mannermaa Itä-Suomen yliopistosta vieraili biologian ja terveystiedon yhteisluennolla Suomen Akatemian Tietobreikin tarjoamana. Hän kertoi opiskelijoille mm. syövän synnystä ja uusista hoitomenetelmistä.Uudet opetussuunnitelmat toivat mukanaan mm. lisää tutkimuksellisuutta kursseille. Biologian ykköskurssilaiset tutustuivat tutkimuksen tekoon mm. retiisejä ja bakteereja kasvattamalla. Tutkimukset raportoitiin ja vertaisarvioitiin huolella. Maantieteilijät mm. seurasivat ja analysoivat maailman tapahtumia sähköisessä uutisseurannassa.
Historia ja Yhteiskuntaoppi
Historian ja yhteiskuntaopin opiskelu tänä lukuvuonna sisälsi joitakin uusia elementtejä. Ensinnäkin työskentely väliaikaisissa, pienemmissä mutta hyvin viihtyisissä tiloissa, toi joitain lisähaasteita opiskeluun. Toinen suuri muutos oli uuden opetussuunnitelman käyttöönotto aloittavilla 1. vuoden opiskelijoilla. Molemmissa aineissa uusi opetussuunnitelma muutti kurssien ajoitusta sekä pakollisien kurssien lukumääriä. Näistä haasteista selvittiin lukuvuoden aikana hyvin.
Vanhan opetussuunnitelman mukaisesti opiskelevat abiturientit osallistuivat yo-kirjoituksiin jo tutun kaavan mukaan. Historiaa kirjoitettiin pääosin syksyllä ja yhteiskuntaoppiin keskityttiin kevään kirjoituksissa. Näitä aineita kirjoitettiin noin parinkymmenen oppilaan toimesta.
Saimme tänä lukuvuonna myös vierailijoita sekä eduskunnasta että Euroopasta. Syyslukukauden alkupuolella meillä vieraili Brysselissä EU:n komissiossa työskentelevä, Pieksämäen lukiosta maailmalle lähtenyt Mauno Hänninen. Hän kertoi EU:n toiminnasta sekä yleisellä tasolla että työpaikkana. Opiskelijamme saivat myös hyviä vinkkejä, miten täältä Savon sydämestä on mahdollista lähteä työskentelemään maailmalle ja minkälaisia aineita kannattaa valita jo lukiossa, jos tällainen vaihtoehto kiinnostaa.
Heti kevätlukukauden alkuun saimme vieraaksi vihreiden kansanedustan Heli Järvisen. Hän kertoi eduskuntatyöskentelystä ja mahdollisuuksista vaikuttaa käytännön tasolla, kertoen mielenkiintoisia esimerkkejä mm. miten kansalaisaloite etenee voimassaolevaksi laiksi. Lukion ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat pitivät vierailusta, joka avasi eduskuntatyöskentelyä ja politiikan maailmaa ja toi sen ymmärrettävämmäksi tavalliselle kansalaiselle.
Katsomusaineet
USKONTO
Myös uskonnossa on aloitettu ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kanssa noudattamaan uutta opetussuunnitelmaa ensimmäisellä pakollisella kurssilla. Tänä lukuvuonna on uskonnon opetuksesta vastannut Ari Kallio.Kaksi samansisältöistä maailmanuskontoja käsittelevää kurssia vUE4 ja ET5 yhdistettiin. Tunneilla vierailivat turvapaikanhakijat, joilta saimme tietoa islamista. Kurssin aikana vierailimme opiskelijoiden kanssa myös jehovantodistajien valtakunnansalilla kuulemassa heidän opeistaan ja elämästään. Syksyllä 2016 ainoastaan yksi abiturientti vastasi uskonnon reaalikokeeseen. Keväällä 2017 kirjoittajia ei ollut yhtään.
ELÄMÄNKATSOMUSTIETO
Elämänkatsomustiedon kursseja on myös tänä vuonna voinut suorittaa kontaktiopetuksena. Susanna Kajanderin elämänkatsomustiedon oppitunneilla on keskusteltu ja pohdittu nuorten oman maailmankatsomuksen ja identiteetin kannalta keskeisiä asioita, kuten omaa arvomaailmaa, asenteita ja uskomuksia. Uuden opetussuunnitelman myötä katsomusaineiden pakollisten kurssien määrä vähentyi kolmesta kahteen.
Psykologia
Psykologian opetuksesta on vastannut tänä vuonna Susanna Kajander. Psykologian opiskelu on usein nuorille mieluisaa, koska se auttaa ymmärtämään niin omaa kuin muiden ihmisten toimintaa. Monet kokevat tarvitsevansa psykologiaa myös lukion jälkeisissä opinnoissaan. Psykologian kaikilla tarjolla olevilla kursseilla onkin riittänyt opiskelijoita. Kursseilla on tehty yhteistyötä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa. Esimerkiksi psykologian 2. kurssilla käytiin soveltamassa kehityspsykologista teoriaa käytäntöön vierailemalla Hiekanpään päiväkodissa.
Filosofia
Filosofian pakollisen kurssin lisäksi tänä vuonna toteutuivat Susanna Kajanderin johdolla myös kaksi syventävää kurssia. Syksyllä uuden filosofian sähköisen ylioppilaskokeen suoritti yhdeksän opiskelijaa. Ylioppilaskoe onnistui yli odotusten ja eräs abiturientti kirjoitti koko valtakunnan parhaan tuloksen filosofiasta. Kevätlukukaudella filosofiasta kiinnostuneet opiskelijat pääsivät käymään opintoretkellä nuorten filosofiatapahtumassa Helsingissä. Valinnaiskurssilla puolestaan järjestettiin kokeen sijasta nuorten filosofiakahvila, jossa oli ohjelmassa muun muassa eri työelämän edustajien asiantuntijapaneeli.
Terveystieto
Terveystiedon opetuksesta on vastannut Pirjo Ruotsalainen. Lukiossamme on tarjolla kolme terveystiedon kurssia pakollisen lisäksi. Terveystiedossa on käytetty digitaalista oppikirjaa TE1 ja TE2 kursseilla. Uusien opetussuunnitelmien myötä olemme pyrkineet lisäämään reaaliaineissa yhteistyötä sekä opiskelijoiden että opettajien kesken. Tästä esimerkkinä mm. psykologian ja terveystiedon oppituntien väliset vierailut. Lisäksi terveystiedon opiskelijat saivat kuunnella mielenkiintoista Arto Mannermaan luentoa syövästä sekä vierailimme biologian opiskelijoiden kanssa Kuopion lääketieteellisessä tiedekunnassa
Toimintakertomus 2016-2017Kesäkuu 20179.5.2017