Laatutavoitteet ja painopistealueet


Pieksämäen lukion opetusjärjestelyt ovat monimuotoiset ja turvaavat oppilaille mahdollisuuden suorittaa lukio-opinnot 3 vuodessa. Lukion opetussuunnitelman mukaiset valtakunnalliset syventävät kurssit pyritään toteuttamaan kaikissa aineissa. Opetusryhmien koot pidetään saman kokoisten lukioiden keskimääräisellä tasolla. Lukuvuoden 2018-2019 ylioppilastutkinnon tuloksissa pyritään pysymään valtakunnan keskiarvossa. Jatko-opintokelpoisuuden suhteen tavoitteena on, että 90% ylioppilastutkinnon suorittaneista hakee samana vuonna koulutukseen.
Uusi opetussuunnitelma kokonaisuudessaan käyttöön
Uusi opetussuunnitelma tulee käyttöön myös abiturienteille. Neljännen vuosikurssin opiskelijat suorittavat vanhan opetussuunnitelman mukaisia kursseja. Koulun toimintakulttuurin ja opetuksen kehittäminen sekä uudistaminen opetussuunnitelmassa määriteltyjen tavoitteiden suuntaan on koko kouluyhteisön yhteinen haaste. Lukuvuoden aikana kannustetaan ja tuetaan opettajia oppiainerajat ylittäviin pedagogisiin kokeiluihin. Edellisen lukuvuoden kokemuksia arviointiviikkojen erilaisista toteutuksista hyödynnetään soveltuvin osin.
Koko ylioppilastutkinto digitaalisena
Kevään 2019 ylioppilastutkinnon kaikki kokeet tehdään digitaalisina. Vain matematiikan kokeen voi tehdä vielä syksyllä 2018 vanhamuotoisesti paperisena. Digitaalisiin kokeisiin valmistautumisessa hyödynnetään ainejärjestöjen laatimia preliminäärikokeita.
Eri oppiaineiden kurssikokeissa käytetään ylioppilastutkintolautakunnan Abitti- koejärjestelmää ja opiskellaan tarvittavien hyötyohjelmien käyttöä. Uusinta opetusteknologiaa otetaan käyttöön eri oppiaineissa pedagogisten tarpeiden mukaisesti ja ylioppilaskirjoitusten vaatimusten edellyttämällä tavalla. Aloittavan ikäluokan tietotekniikan opinnot toteutetaan hajautetusti, jotta harjoittelua voidaan kytkeä luontevasti eri oppiaineisiin.




Pieksämäen lukion tavoitteena on luoda sellainen opiskeluympäristö missä opiskelijoilla ja opettajilla on mahdollisuus hyödyntää koulupäivän aikana sekä omia että oppilaitoksen laitteita mahdollisimman joustavasti ja monipuolisesti. Kaikille opettajille hankitaan oma henkilökohtainen kannettava ja luokat varustetaan telakoilla, mihin kannettava on helppo oppitunnin aluksi yhdistää. Digitaalisia oppikirjoja ja oppimateriaaleja tullaan hyödyntämään aikaisempaa laajemmin useissa oppiaineissa. Kaikessa opetuksessa kiinnitetään huomiota tiedonhankintataitoihin ja tiedon kriittiseen arviointiin.
Opettajakunnan tieto- ja viestintäteknologian taitojen kehittäminen on tärkeä osa täydennyskoulutusta. Opettajien koulutusta ja ohjausta hankitaan perusopetuksen digitutor -opettajalta yhden työpäivän verran viikossa. Opettajilla on myös mahdollisuus osallistua oman oppiaineensa tieto- ja viestintäteknologian opetuskäyttöä käsittelevään vesopäivään tai muuhun koulutustilaisuuteen.
Arviointiviikkoa ja arviointikäytäntöjä uudistamalla mahdollistetaan projektiviikko
Lukuvuoden 2018-2019 aikana tullaan kehittämään koulun arviointikäytänteitä sekä arviointiviikkoa. Arviointiviikkoon varataan yksi työpäivä aikaisempaa vähemmän ja näin saadaan vuosityöjärjestykseen tilaa projekti-/teemaviikolle. Projektiviikolle on varattu jaksojen 4 ja 5 välinen viikko 14 (1.-5.4.2019). Projektiviikon aikana avulla syvennetään oppiainerajat ylittävää yhteistyötä sekä voidaan perehtyä uudenlaiseen pedagogiikkaan ja käsitellä uuden opetussuunnitelman sekä uudistuvan lukiolain edellyttämiä laajempia kokonaisuuksia. Projektiviikko kehittää koulua kokonaisvaltaisesti opetushallituksen ”Uusi lukio”- ohjelman hengessä.
Lukuvuoden 2018-2019 aikana osallistumme edelleenkin aktiivisesti Isovertaan toimintaan kurssitarjonnan laajentamiseksi ja yksilöllisten opintopolkujen mahdollistamiseksi. Isoverstaan kurssitarjonta palvelee myös aikuislinjan toimintaa
Enjoy the School! Kansainvälistä toimintaa!
Itä-Suomen lukioista maailmalle -hankkeen avulla kehitetään koulumme kansainvälistä toimintaa. Nest-Centre avustaa hankesuunnitelmien tekemisessä sekä rahoituslähteiden etsinnässä. Lukuvuoden 2017-2018 syyslukukaudella Pieksämäen lukiossa käynnistyi kaksivuotinen ”Enjoy the School!” niminen Erasmus+ -hanke. Hyvinvointiin ja terveyteen keskittyvässä hankkeessa on mukana oppilaitoksia Hollannista, Espanjasta, Unkarista, Turkista, Italiasta ja Suomesta.




Hankkeen tavoitteena on aktivoida opiskelijoita huolehtimaan fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnistaan jotta he jaksavat myös huolehtia opinnoistaan. Hanke sisältää tukea sekä opiskelijoiden, että opettajien liikkuvuuteen. Projektissa on yhteensä 7 erilaista tapaamista joista neljässä on mukana myös opiskelijoita kaikista osallistujamaista. Opettajat kokoontuvat syyskuussa 2018 (10.-14.9.2018) Pieksämäelle suunnittelemaan hankkeen toimintoja. Marraskuussa 2018 koulustamme lähtee 4 opiskelijaa ja 2 opettajaa Italiaan, maaliskuussa 2019 vähintään 4 opiskelijaa ja 2 opettajaa puolestaan suuntaa Espanjaan ja projekti päättyy toukokuussa 2019 Unkarissa.
Yrittäjyyskasvatusta
Työelämäyhteyksiä kehitetään myös lukuvuoden 2018-2019 aikana osallistumalla YES Etelä-Savon koordinoimaan yrittäjyyskasvatushankkeeseen. ”Tuhat nuorta johtajaa”- kampanja toteutetaan yhteistyössä Pieksämäen Nuorkauppakamarin ja paikallisten yritysten kanssa. Päivän aikana lukion toisen vuoden opiskelijoilla on mahdollisuus paikan päällä tutustua jonkun johtajan tai esimiehen työtehtäviin. Yrittäjyyskasvatus tulee näkymään lukuvuoden 2018-2019 aikana koulun toiminnassa mm. yrittäjän päivänä 5.9. sekä erilaisina vierailuina ja muina tapahtumina. Nuorten foorumi järjestetään yhteistyössä ELY-keskuksen ja YES-hankkeen kanssa 15.11.
“Enjoy the School! Erasmus+ -hanke tuo kansainvälisyyttä Pieksämäen lukioon.”