Pieksämäen lukion opiskelijat pääsevät kokeilemaan kansainvälistä yhteistyötä toukokuisen viikon omassa kotilukiossaan.
Erasmus+ 2017 – 2019 -hanke Enjoy the School käsittelee terveystiedon alaa tavoitteenaan lisätä osallistujamaiden oppilaitosten opiskelijoiden tietämystä liikunnan ja ravinnon merkityksestä terveyteen ja hyvinvointiin. Projektiin kuuluu niin pienimuotoista tutkimusta kuin jokapäiväisiin elintapavalintoihin ja niiden terveysvaikutuksiin perehtymistäkin.
Pieksämäen lukiossa tutkitaan aihetta oppilaslähtöisesti ja tekemisen kautta luentoja unohtamatta. Viikon aikana vieraat tutustuvat lukiolaisryhmän kanssa Pieksämäen terveysliikunnan ja hyvinvoinnin tarjontaan. Retket luontoon, liikuntamahdollisuuksien ääreen ja mm. hyvinvointipalveluyritys KunnonKeskukseen sekä Pieksämäen kaupungin nuorisotoimen Friend Zone -tiloihin tekevät tutuksi nuoren hyvinvoinnin eri osa-alueita. Koonnin kruunaa yhteiskokkaus, jossa osallistujamaiden nuoret tekevät kotimaansa ruokaa.
Vieraita saapuu Espanjasta, Hollannista, Italiasta, Turkista ja Unkarista. Yhteensä kymmenen opettajaa ja kasikymmentä opiskelijaa työskentelee kanssamme viikon Pieksämäen lukiossa. Opiskelijat majoittuvat lukiolaistemme koteihin, vastavuoroisesti omat opiskelijamme pääsevät vierailuille muihin maihin.
Tässä julkaisussa joukko Pieksämäen lukion Mediakurssin (ÄI011, äidinkieli) opiskelijoita kirjoittaa juttuja niin suomeksi kuin englanniksikin Enjoy the School -projektiviikon tapahtumista. Iloitaan siis koulusta – Pieksämäen lukiosta!
Enjoy the School!Erasmus+ 2017-201918.10.2017