Stipendien saajat keväällä 2021
Lämpimät ja sydämelliset kiitokset kaikille stipendien lahjoittajille. Kevätjuhlassa on mieluisa tehtävä huomioida valmistuvia erilaisin tunnustus- ja kannustuspalkinnoin. Jokainen nuori on stipendinsä ansainnut.
102 vuotta sitten jaettiin ensimmäinen Agnes Oker Blomin, yhden koulumme perustajan, stipendi. Stipendin suuruus oli 25 markkaa mikä vastasi tuolloin yli 21 tunnin keskipalkkaa! Koulun vanhin stipendi myönnetään äidinkielessä hyvin menestyneelle ylioppilaalle.
Lukuvuoden 1937-1938 aikana koululle perustettiin toinen stipendirahasto. Kanttori L.V. Lehmosen perilliset luovuttivat 1400 markkaa muistorahaston peruspääomaksi, josta jaetaan apurahoja koulun musikaalisille oppilaille.
Koulun pitkäaikainen äidinkielen opettaja Saima Rossi kuoli äkillisesti kesäkuun 15 päivänä 1939. Vainajan muistoa kunnioittaakseen koulun johtokunta perusti hänen nimeään kantavan muistorahaston peruspääomaltaan 5000 markkaa, josta jaetaan apurahoja etupäässä vähävaraisille suomenkielessä erikoisesti ansioituneille opiskelijoille. Myöhemmin Saima Rossin ja Agnes Oker Blomin rahastot on yhdistetty.
Koulun vuosikertomuksessa vuodelta 1944-1945 kerrotaan Lauri Korpelan urheilurahaston perustamisesta seuraavaa:
” Tammikuussa annettiin voimistelunäytös ja 15.4. toimeenpantiin voimistelu- ja musiikkijuhla sankareina kaatuneiden urheilijapoikien muiston kunnioittamiseksi ja kadettiluutnantti Lauri Korpelan urheilurahaston kartuttamiseksi. Juhlassa oli kutsuvieraina joukko vainajan omaisia, ja juhla tuotosta lahjoitettiin 4000 mk edellämainittuun rahastoon, joka perustettiin Lauri Korpelan hautajaisissa 19.8.1944 ja jonka varoista jaetaan stipendejä luvuissaan edistyville urheilijapojille.” Nykyään huomioidaan myös tyttöjen urheilusaavutukset.
Pieksämäen Säästöpankki perusti koululle vuonna 1954 rehtori Eero Rossin stipendirahaston muistoksi hallituksensa monivuotiselle puheenjohtajalle. Eero Rossi oli koulumme matematiikan ja fysiikan opettaja vuodesta 1920 aina kuolemaansa saakka vuoteen 1954. Kaksi viimeistä vuotta hän oli myös koulun rehtori. Rahastosta jaetaan tunnustus ylioppilaskirjoituksissa parhaiten menestyneelle matematiikan taitajalle.
Hilja ja Kaarlo Meriluodon rahasto perustettiin lukuvuonna 1956-1957. Rahaston sääntöjen mukaisesti stipendi annetaan toisen vuosiluokan lahjakkaalle opiskelijalle.
Esko Tammisalon muistorahasto perustettiin vuonna 1991. Esko Tammisalo tunnettiin jääkiekkoilijana ja valmentajana. Hän oli yhteiskoulun poikien liikunnanopettaja 1954-1974. Rahastosta myönnetään stipendejä hyvää urheiluhenkeä osoittaneelle opiskelijalle.
Onnittelut kaikille stipendien saajille!
Toimintakertomus 2020-2021Kesäkuu 20215.6.2021