Lukuvuoden päättyessä oppilaitoksellamme on takana 112 vuotta. Ylioppilaita on koulustamme valmistunut 92 vuoden aikana yhteensä 7 631.
Takana on kuluttava ja raskas lukuvuosi. Ilman ”koronahippaakin” olisi ollut tekemistä riittämiin sillä lukuvuoden aikana on mm. valmisteltu uusi, syksyllä 2021 käyttöön otettava, opetussuunnitelma, muutettu takaisin Keskuskadun lukiokiinteistöön sekä valmistauduttu oppivelvollisuuden laajentumiseen.
Korona häiritsi Pieksämäellä koulutyötä kahteen otteeseen niin, että jouduimme siirtymään etäopetukseen. Syyslukukaudella olimme etäopetuksessa 3.12.-22.12.2020, jolloin karanteeniin joutuivat kaikki toisen vuosiluokan opiskelijat sekä osa opettajista. Toinen etäopetusjakso oli kevätlukukaudella 8.3.-01.04.2021. Kevään etäopetusjaksolla turvattiin ylioppilaskokeiden järjestäminen.
Opetushallitukselta saadun avustuksen turvin pystyimme antamaan monimuotoista tukea etäopetuksen aiheuttamien oppimisvaikeuksien lieventämiseksi. Opetushallitus myönsi avustusta myös ylioppilastutkinnon uusijoiden kokeiden arvioinnista aiheutuneen lisätyön korvaamiseksi opettajille.
Etä- ja hybridiopetus korosti perinteisen opettajajohtoisen opetuksen ja ohjaamisen merkitystä. Taitavasti oppiaineksen esittelevää ja opiskelijoita ohjaavaa liveopettajaa oli vaikea korvata digitaalisesti – kuvalla tai ilman. Jotakin hyvää lukuvuosi kuitenkin jättää jälkeensä. Koronavuonna otettu digiloikka mahdollistaa tulevaisuudessa eri tilanteissa olevien opiskelijoiden yksilöllisen opinpolun aikaisempaa paremmin.
Parin edellisen vuoden aikana mainiosti alkanut koulumme kansainvälinen toiminta jatkui virtuaalisena. Uskon, että saamme hankkeet myös vierailujen osalta käyntiin seuraavan lukuvuoden aikana.
Syyslukukauden aikana lukio palasi kotipesään Keskuskadulle. Lukiokoulutus ja merkittävä osa ammatillista koulutusta toimii kustannustehokkaasti saman katon alla. Toiminnalliset synergiaedut tulevat konkretisoitumaan yhteiselon myötä lähivuosina. Toivottavasti löydämme yhteisiä veto- ja pitovoimatekijöitä toisen asteen koulutukseen, niin että yhdenkään nuoren ei tarvitse lähteä Pieksämäeltä muualle opiskelemaan.
Kevään ylioppilaskokeet toimeenpantiin seurakunnan liikuntasalissa. Tila osoittautui toimivaksi ja yhteistyö seurakunnan henkilökunnan kanssa sujui erinomaisesti.
Tänä keväänä valmistuva ikäluokka sijoittuu kevään valtakunnallisessa tulosvertailussa hieman valtakunnan keskiarvon alapuolelle. Pieksämäen lukion ylioppilaiden valmiiden tutkintojen kokeiden puoltoäänten keskiarvo on 3,91, kun valtakunnan keskiarvo on 4,39. Keskiarvon tavoitimme tai ylitimme äidinkielessä, filosofiassa maantieteessä sekä lyhyessä venäjän kielessä.
Lukuvuoden päättyessä opinto-ohjaaja Ari Holkko suuntaa kohti uusia haasteita. Kiitän omasta, nykyisten lukio-opiskelijoiden sekä erityisesti 1466 Arin lempeässä, kärsivällisessä ja asiantuntevassa ohjauksessa olleen, jo lukiostamme valmistuneen, ylioppilaan puolesta korvaamattoman arvokkaasta työstä pieksämäkeläisten nuorten elämänpolulla.
Koulumme vuosikertomuksen tekstit ja kuvat antavat lukijoilleen kattavan kuvan päättyneestä kouluvuodesta, kuten abien penkkareista, kakkosten tansseista sekä ykköstenkevätretkestä. Toivon muistorikkaita lukuhetkiä kaikille kouluyhteisömme jäsenille ja erityisesti uusille ylioppilaille ja heidän kotiväelle.
Kiitän kaikkia opettajia, henkilökuntaa ja opiskelijoita historiallisesta lukuvuodesta sekä toivotan hyvää kesää kaikille kouluyhteisön jäsenille ja yhteistyökumppaneillemme.
Suunnistuksen perusviisaudet käyn läpi puheessani ylioppilaille. Jos ei tiedä missä on, on aivan sama minne menee. Muita voi olla hyvä peesata, jos vauhti on sopiva ja suunta oikea. Suunta on tärkeämpi kuin kova vauhti. Samaan päämäärään pääsee useita eri reittejä ja useilla eri tavoilla.
Toivotan kevään ylioppilaille kaikkea hyvää ja turvallista matkaa elämän rasteille!
Pieksämäellä 05.06.2021
Vesa Vahtermo, rehtori (1508)
Toimintakertomus 2020-2021Kesäkuu 20215.6.2021